Hautausmaaturismia ja festareita, osa 1

Päivä alkoi rivakalla sauvakävelylenkillä Laajavuoren rinteissä, mikä on Erittäin Merkittävää, sillä aiemmin kotikonnuilla olen käynyt sauvakävelyillä vain sateella. Nyt paistoi aurinko.

Eihän tämä tietty miltään näytä kuvassa, mutta aika kapuaminen oli.

Vuosikausia kävin ensin yksin ja myöhemmin Timon ja tyttöjen kanssa varsin säännöllisesti tapaamassa äidin kummitätiä Kerttua täällä Jyväskylässä. Tytöille hän varasi aina punaista maitoa ja voita. Loppiaisena 2002 ajelimme Sarin minimaajoukkueleirille Kannonkoskelle ja Jyväskylän kohdalla Katri kysyi, eikö me mennäkään käymään Kerttu-tädin luona. Kerttu oli jouluna lähettänyt tytöille joululahjarahaa ja Katri oli ostanut uudet farkut omilla rahoillaan. Hän olisi halunnut mennä näyttämään ostamiaan farkkuja Kerttu-tädille. Sanoin, että mennään sitten pääsiäisenä, kun on seuraava leiri. Minua on aina kaduttanut, ettei me piipahdettu. Kerttu-täti kuoli reilua kuukautta myöhemmin ja se meidän seuraava reissu Jyväskylään olikin hautajaismatka. 

Kävimme nyt 11 vuotta myöhemmin ensimmäisen kerran Kertun haudalla. Janne-serkku antoi koordinaatit, muuten se ei olisi öytynytkään. Kaikkina näinä vuosina olemme kuitenkin vieneet pari kertaa vuodessa kynttilän Kerttu-tädin ja toki isovanhempienikin muistoksi muualle haudattujen muistomerkille Haminan Hietakylän hautausmaalle.

Illalla olivat sitten vuorossa ne odotetut SuomiPOP-festivaalit, ensimmäinen päivä kolmesta. Ihan täydellä kaavalla emme osallistuneet eli sekä alusta että lopusta jäi jotain pois. Laura Närhi, Haloo Helsinki ja Ismo Alanko nähtiin ja kuultiin. Pakko tunnustaa, että meillä oli niin kylmä, että oli pakko lähteä kesken pois. Seuraavina iltoina osataan pukeutua paremmin. Haloo Helsinki oli hyvä, enkä vieläkään pystynyt kuuntelemaan Maailman toisella puolen tirauttamatta muutamia kyyneleitä. Mulla oli se soittoäänenä puhelimessa silloin, kun Sari oli Perussa vuoden ja itkin joka kerta, kun se soi radiossa. Ismo Alanko oli positiivinen yllätys. 

Haloo Helsinki aika kaukaa kuvattuna...

Timo otti kuvan tamperelaisista siskoksista ja toinen heistä vastavuorosesti valokuvasi meidät. Sanoivat, että pariskunnat rupeavat vuosien mittaan muistuttamaan toisiaan. Jatkoin, että myös koiriaan. Jotenkin tuntui , että siskokset pitivät meitä aika vanhoina. Miksiköhän?

Vielä tästä leirintäalueesta: täällä on tosi hyvät, uudet ja siistit saniteettitilat saunoineen, mutta vain yksi (1) wc per miehet/naiset ja astianpesuhuoneessa ei ole ollenkaan valoja lämpimästä vedestä puhumattakaan. Mitään vaatehuoltotilaa ei ole ja grillipaikka on näkemisen arvoinen. Mutta selvisihän se: koko leirintäalue aiotaan kai pistää tänä vuonna kiinni (Keskisuomalainen 29.4.2011). Ehkäpä tämä on sitten meidän viimeinen karavaanarimatka Jyväskylään?

Leirintäalueella on telttailijoitakin, joiden ainoa ruoanvalmistamispaikka on tämä. Toki heillä on varmaan omat systeemit mukana. Toivottavasti. Yhdellä pariskunnalla on pieni tenava mukana..