Rantakatua aallonmurtajalta toiselle

Lomaviikkomme loppupuolisko oli niin tuulinen, ettei uimaan ollut asiaa.

Kultahietikko on neljä kilometriä hiekkarantaa, pari sataa hotellia, kasapäin baareja, ravintoloita, monenkirjavia basaareja ja putiikkeja, mutta ei yhtään tavallista bulgarialaista elämää. Jos haluaa yhtään nähdä sitä, on poistuttava aidatulta alueelta. Poistumisteitä on kolme ja niissä tönöttää vanhoilta ajoilta peräisin olevat vartiokopit puomeineen.

Minua harmittaa suunnattomasti, ettei me älytty hakeutua jollekin retkelle maaseudulle. Joitakin retkien myyjiä me nähtiin, mutta niillä mimmeillä ei todellakaan ollut kaupanteko mielessä. Istuivat movituoleissaan odottamassa työajan päättymistä naamalla ilme, että älkää ihmeessä tulko kysymään mitään.

Kultahietikon alue on siis suljettu eli kohtuullisen turvallinen ja valvottu. Siellä täällä - taaskin muovituoleilla  - istuskeli vanhempia herrasmiehiä siviilivaatteissa, mutta radiopuhelimet kädessä. Muutama poliisikin nähtiin, mutta pääasiassa järjestystä valvoi vartiointiliike.

Viikon aikana taisimme kävellä liki kaikki alueen kadut ainakin kertaalleen läpi ja rantabulevardi lukemattomia kertoja aallonmurtajalta toiselle. Saimme kasaan päivittäin noin kymmenen kilometrin kävelyt yleensä kolmessa osassa. Lähdimme aamupalan jälkeen rannalle tai pilvisenä aamuna muuten vain kävelemään. Iltapäivällä uusi lenkki ja illalla kolmas. Välillä kävimme haukkaamassa välipalaa ja iltaisin myös jotain. Syöminen oli todella edullista, mutta muistikuva loistavista makuelämyksistä oli joko ajan kultaama, maku ja vaatimustaso olivat muuttuneet tai sitten me ei vaan onnistuttu kaikissa valinnoissa.

Mielenkiintoista väkeä minigolfradalla.

Postin löytäminen oli koko viikon työläin prosessi. 

Käytännössä yhtä ja samaa rantabulevardia kun sahaa päivätolkulla edestakaisin, se alkaa tympiä. Ei voi mitään. Jos aurinko olisi paistanut joka päivä, ei se tallaaminenkaan olisi ehkä niin kyllästyttänyt. Yöelämään me ei osallistuttu ollenkaan, vaikka se olisi ollut kuulemma tosi vilkasta. Yllätys?

Lapsille oli viihdykkeitä runsaasti eli suosittelisin kohdetta perheille, joissa on pieniä lapsia.

Ostoksiakin teimme tietysti. Hintataso oli edullinen, vaikka oppaat varoittivat sen olevan Varnaa korkeampi. Ostettiin mm. nahkatuotteita  -  nyt harmittaa, etten ostanut hanskojakin. Keramiikkaan päinkään en katsonut, kun edellisillä reissuillakin (liki 30 vuotta sitten) ostetut kupit ja kipot lepäävät pihamökissä pahvilaatikossa.

Ryysyöljytuotteita myytiin monissa ihan pelkästään niihin erikoistuneissa liikkeissä kuin marketeissakin. Tytöille ostettiin hipiän hoitoon tarkoitetut ruususaippuat ja vanhemmalle heistä ryppyyntymisen estävää ruusurasvaa...

Toisessa päässä hiekkarantaa oli nudistiranta. Vilkaistiin vain...

La Balenan terassilla kävimme yksillä ;)

Laivaravintola oli remontissa, mikä oli harmi.. Pieni poni oli tauolla odottelemassa ratsastajia. Ei heinää, ei vettä, mutta hyvin hoidetun näköinen se oli kuten muutkin ponit, joita oli lapsia viihdyttämässä.

Mihin viikoksi syyskuussa? Valitsimme Bulgarian.

Lopetin kesälomailemisen kesken kaiken ajatuksella lähteä syyskuussa jonnekin, missä aurinkoa on tarjolla. Kriteereinä oli auringon lisäksi lyhyt lentoaika ja sopiva lentoaikataulu. Vaihtoehtojahan on lukemattomia ja vertailu erilaisista hakukoneista huolimatta hirveän työlästä.

Kreikan tilanne arvelutti ja Turkin levottomuudet vielä enemmän. Aurinkorannikolle oli vain epäsopivia suoria lentoja, samoin Mallorcalle, Portugalin ja Italian rantakohteisiin... Tai jos oli kohtuullinen lento, hinta yöpymisineen ei sopinut  budjettiin. Selvittelin niin omatoimisia matkavaihtoehtoja kuin matkatoimistojen valmismatkoja. Loppujen lopuksi - tuskaannuttuani ihan täysin etsimiseen - päätimme ostaa Tjäreborgilta viikon matkan Bulgariaan Varnan Kultahietikolle. Meillä on hyviä kokemuksia Tjäreborgista ja varsinkin lentoyhtiö Thomas Cookista.

Olin ennen Steveco-aikaa toimittajana haminalaisessa kaupunkilehti Vehka-Haminassa. Vehkis monien muiden lehtien tapaan järjesti lukijamatkoja ja niinpä minäkin olin 80-luvun loppupuoliskolla sekä Bulgarian Albenassa että Kultahietikolla vetämässä lukijamatkoja. Muistot noilta reissuilta olivat täydellisen myönteisiä. Niin myönteisiä, etteivät valokuvat matkoilta koskaan päätyneet muiden kuvien joukkoon ns. perhealbumeihin. No niin, olin silloin nuori ja jaksoin sitä iloista meininkiä.

Valittavana olleista hotelleista valitsin Melia Grand Hermitagen ja aamukahvin.

Kun kirjoittauduimme hotelliin, meidän ranteisiin kiinnitettiin keltaiset rannekkeet, mikä tuntui varsin kummalliselta. Se tarkoitti, että olimme bed & breakfast -asiakkaita.  -Aamupala olikin varsin hyvä ja monipuolinen ja lisäksi joka päivä tarjonnassa oli vaihtelua.

Hotellin palvelut olivat ihan huippua. Uima-allasalue oli laaja, aurinkotuleja riitti kaikille ja kylpylässä oli myös iso sisäallas. Oli kuntosalia ja monipuolisia kylpyläpalveluita, lääkäri, hammasääkäri, muutama putiikki, kirjasto ja palvelu, jossa jalat saattoi laittaa kalojen putsattavaksi.  - Lapsille oli vallan hirmuisesti hupia ja joka ilta myös pikkuipanoiden oma disco.

Jotta hotellista pääsi rantaan, piti laskeutua monet rappuset. Vaitoehtona oli myös vesiliukumäki, jota myöten saattoi lasketella osan matkasta tai sitten vain putken alapäässä olevaan  kuppilaan. Siihen, minkä esiintymislavalla oli se ipanadisco iltaisin, mutta myös aikuisemmille hotellivieraille tarkoitettuja jumppatuikioita ja ties mitä ohjelmaa.

Hotellin alue oli laaja. Jos paikalla oli vartijoita poistamassa asiattomat kulkijat, he olivat näymättömiä.

Muissakaan hotelleissa ei vieraita kulkijoita hätistely pois ja se oli kätevää: tungimme kädet taskuun, ettei Melian keltainen ranneke näy ja käytimme hienojen hotellien wc-palvelut hyväksemme.

Puistikossa olleet aurinkokatokset olivat vain ns. Level-asiakkaille. Level-asiakkaita varten hotellissa oli myös oma vastaanotto ja ruokasali. En tiedä, oliko heillä joku kultainen ranneke vai saivatko olla peräti ilman ranneketta.

Kuuden levan (3 €) cappuccino viiden tähden hotellin allasbaarissa.

Jouduin asioimaan hotellin respassa useammankin kerran sen takia, että ensin saamani avainkortti ei toiminut kuin kerran. Yhden asiakaspalvelijan kanssa onnsitui koko uudelleenaktivointirevohka niin, ettei kaveri sanonut mulle sanaakaan. Itse asiassa se oli mukavampaa kuin ylevien naisihmisten vastahakoisuus ha jäpäty seuraavilla kerroilla. Kaikki muut hotellin työntekijät olivat kovin ystävällisiä, kohteliaita ja iloisia.

Hotelli oli rauhallinen ja hyvin toimiva wifi sisältyi hintaan. Tällä kertaa emme saaneet huonetta roskisten tuntumasta, muttemme näköalaa allasalueellekaan. Huone oli niin korkealla, että parvekkeen korkea kaide tuntui oikein mukavalta, vaikka se näköalat peittikin.

Siihen nähden, että hotelli oli todella korkeatasoinen, kummastutti se kaikki All inclusive -meininki. Kun pari kertaa menimme rahan kanssa hotellin kahvi- ja allasbaariin, henkilökunta joutui ihmettelemään kassakoneen kanssa ja etsimään vaihtokassaa. Aulan kahviossa meidän kahvit kannettiin väkisin pöytään, kun muut kantoivat omansa itse, mutta allasbaarissa löperössä muovimukista tarjouiltu cappuccino oli siihen nähden melkeinpä huvittava kokemus. 

Hotellimme ilta-aikaan