Tonava kaunoinen

Enpä Tonavan kaunoisuudesta niin varma ole ainakaan Budapestin ydinkeskustan kohdalla, mutta jotenkin vaikuttava se oli ja veti luokseen jokaisena neljänä päivänä, jotka kaupungissa vietimme.

Budapest valikoitui viimeisen kesälomaviikon matkakohteeksi monen mahdollisen joukosta hyvien lentoaikataulujen ja majoituksen hinta-laatusuhteen vuoksi. Tiesimme, että Budapestissa on kuuma, mutta se ei meitä haitannut. Bookkasin matkan Ebookersin kautta. Edellisestä lentämisestä ei toki vuosikymmeniä ole kulunut, mutta ekan kerran tein nyt lähtöselvityksen netissä kotona ja paluumatkalle hotellissa. Helsingin päässä se joudutti lähtörituaaleja, Budapestissa ei juuri lainkaan.

Finnairin lento oli aikataulussaan ja olimme perillä Budapestissa maanantaina jo ennen yhtätoista. Taksin ottaminen oli omanlaistaan: ekana kerroin kioskissa istuvalle ladylle, mihin haluamme ajaa ja hän tulosti lapun, jossa oli määränpää ja kuinka paljon matka saa korkeintaan maksaa. Tällä unkarilaiset pitävät kurissa pimeitä takseja ja taksoja. Ovela taksikuski nappasi kuitenkin lapun heti itselleen ja lopulta maksoin tuhat forinttia enemmän kuin olisi pitänyt. Hirveä menetys se ei ollut, noin 3 € ja setä oli tyytyväinen.

Olin bookannut hotellin mahdollisimman keskustasta ja toinen valintakriteeri sääolosuhteet tietän oli ilmastointi. Mercure Budapest City Centre Hotel oli onnistunut valinta. 

Budapestin ydinkeskusta, jonka ulkopuolelle emme neljän päivän aikana edes yrittäneet päästä, oli todella siisti ja hyvin hoidettu. Nuoret asiakaspalvelijat hotellissa, ravintoloissa, kaupoissa, kaikkialla puhuivat erittäin hyvää englantia ja olivat tolkuttoman ystävällisiä ja kohteliaita. Neljän päivän aikana törmäsin kahdesti kielimuuriin: toinen oli vanha täti pienen elintarvikekaupan kassalla ja toinen - ilmeisestikin ikätoverini - oli kaupassa, josta ostin Chilille tuliaiseksi unkarilaisen posliinitaitelijan näkemyksen mäyräkoirasta. 

Haminalaisturisti ja Tonava, taustalla Erzsébet hid.

Heti ensimmäiseksi suuntasimme kohti Tonavan rantaa. Mitään puiden varjostamaa rantabulevardia söpöine kuppiloineen ei ollut tarjolla, vaan rantaa myötäili kaksi autotietä ja niiden välissä ratikkarata kahteen suuntaan! Pääsihän siellä toki kulkemaan ja löysimme ensimmäiseksi välipalapaikaksi mukavan rantakuppilan nimeltä Fesztivál Kávézó és Étterem. Kävimme siellä toisenkin kerran katselemassa upeita maisemia, seuraamassa liikennettä Tonavalla ja samalla ihailemassa leijonien vartioimaa ketjusiltaa.

Ketjusiltaa (Széchenyi lánchid) vartioivat leijonat sijoitettiin asemiinsa vuonna 1852.

Rantakuppilasta oli varsin hulppeat näköalat. Tonavan toisella eli Budan puolella oli valtava National Gallery.

Valmistauduin matkaan lukemalla Mondon Budapest-matkaoppaan. En luultavasti koskaan ennen ole valmistautunut näinkään paljon mihinkään matkaan tai siis tutustunut matkakohteeseen etukäteen. Osin pidin Mondon toimittajan tavasta kertoa Budapetista ja siitä oli paljon iloa matkan aikana. Mahdollisimman halvalla kaikesta selvityminen alkoi kuitenkin tympiä. Ei me enää jakseta lähteä loikkimaan syrjemmille sivukaduille säästääksemme euron tai kaksi ruokailusta, joka ns. kalliilla alueellakin oli varsin edullista. Kaikkein kalleimmin söimme tiistai-iltana 100 Éves Étterem -nimisessä ravintolassa, jossa tilasimme kokonaisen viinipullon pöytään. Tässä ravintolassa kiersi kolme soittajaa ja jestas sitä silmäpeliä, mitä ne itsensä varsin charmanteiksi ilmeisestikin tunteneet herrasmiehet pelasivat! Timo oli henkilökunnalle Sir ja kohtelu oli kaikinpuolin aivan valtavan hienoa.

Kaikista muista ruokailuista juomineen selvisimme varsin kohtuullisin kustannuksin. Ehkäpä kaikkein maukkaimman aterian nautimme ravintolalaivassa Columbus Pub és Étterem, kun odottelimme Tonavan risteilyn alkamista.

Göngyölt csirkemell. Valtavan hyvää ja silleen kohtuullisen helppo lausua tuo nimi.

Hyviä olivat myös  És Bisztrón kananugetit. Tarjoilija olisi tosin voinut varoittaa, että annos yhdelle on aika iso.

Sitruunanpuolikkaan kiertominen verkkoon oli Niksi-Pirkka-materiaalia.

Pari floppiakin toki osui kohdalle. Ensimäinen heti ekana iltana, kun päätimme tyytyä ihan vain pizzaan. Se jäi osin syömättä. Toinen floppi oli odotettu Gulassilounas. Timo tilasi lähtöpäivänä toisessa kuppilassa Gulassia uudelleen ja se oli kuin toisesta maailmasta ja pelasti Unkarin perinneruoan maineen.

Sari antoi ennen matkaa vinkin kiertoajelubusseista, joiden kyydistä voi välillä hypätä pois ja jatkaa matkaa taas myöhemmin. Me ostimme liput tällaiseen BigBus-systeemiin ja istahdimme tiistaiaamun ensimmäiseen bussiin lähimmältä pysäkiltämme. Päätimme istua saman tien koko matkan ja katsomme sitten, jatkamme kiertoajelemista uudelleen seuraavana päivänä. Kiertoajelu kesti liki 2,5 h, jonka ajan istuimme bussin kakkoskerroksessa kuulokkeet korvilla. Suositeltava tapa tutustua kaupunkiin, sen tärkeimpiin nähtävyyksiin ja samalla jalat säästyivät todella paljolta! 

Auringonpaahteessa bussin seistessä oli melko kuuma, mutta kun liikuttiin, ilmavirta viilensi mukavasti.

Gellért-kukkulan rinteessä seioo marttyyripiispa Gellértin patsas. Tarinan mukaan pakanat pyörittivät piispaparan piikkisessä tynnyrissä tältä paikalta alas Tonavaan 1100-luvulla.

BigBus-lipun hintaan sisältyi myös risteily Tonavalla. Odotin sitä innolla, mutta tähän sisältyy nyt opetus: tsekkaa millaisella paatilla olet lähdössä risteilemään ja jos hintaan sisältyvä ei ole toivotunlainen, jätä väliin. Risteily oli "ihan ok", mutta aluksessa oli vain postimerkin kokoinen takakansi ja loppu tila oli sisätilaa. Istuimme ylemmällä kannella, josta sai muutaman ikkunan auki. Pettymys, kun olin kuvitellut tukan hulmuavan kannella (mun tukka tosin ei hulmua, vaan sojottaa korkeintaan pystyssä). Eli olis kannattanut maksaa vähän lisää ja päästä valitsemaan risteilyalus.

Parlamenttitalo risteilyaluksen ikkunasta kuvattuna.

Päätimme jättää enemmät kiertoajelut sikseen ja jatkaa kaupunkiin tutustumista omin jaloin, vaikka ne kieltämättä koetuksella olivatkin. Kaupunki on pullollaan toinen toistaan upeampia rakennuksia ja vielä neljäntenäkin matkapäivänä jaksoimme ihmetellä niitä. Osa rakennuksista vielä odotteli kunnostamista ja osan perusparannustyöt olivat käynnissä. Ylipäätään erilaisia kunnostusprojekteja näytti olevan käynnissä lukuisia, valtavan isojakin.

Tämä oli ihan normi asuinkerrostalo. Ylemmässä kuvassa parveketta vartioivat patsaat vähän lähempää zoomattuna.

Ei niin järin hyvässä kunnossa, mutta kaikenlaista krumeluuria löytyi.

Tällaisia pytinkejä oli onneksi vähän, mutta plussaa olivat ilmastoidut putiikit.

Toinen ihastusta herättänyt asia oli patsaiden valtava määrä. Tuon tuostakin vastaan tuli patsas ja koska en ole mikään kulttuuripersoona, pidän patsaista joiden sanomaa minun ei tarvitse arvailla.

Pikku prinsessa istui Vogadó térillä aidalla. Se on aika uusi, 1990-luvun alkupuolen tuotantoa.

Ostoksia? Teimme niitä aika vähän. Viinipullo tuliaisiksi rapukekkereihin, jotain suvun pienimmälle prinsessalle ristiäismuistamiseksi, pari T-paitaa, tuliaisia tytöille. Kovin paljon emme käyttäneet aikaa kaupoissa ja varsinkaan emme etsiytyneet sivummalla olleisiin pieniin putiikkeihin, joihin Mondon opas kehotti painelemaan ostoksille. Kauppahallissa kävimme pyörähtämässä. Se oli valtava ja tuntuu uskomattomalta, että se kaikki ruoka menee kaupaksi. Varmaan se sitten menee.

Sen sijaan poikkesimme muutamissa kirkoissa, joista valtavin ja upein oli Szent István Bazilika. Muutamissa kirkoissa järjestettiin klassisen musiikin konsertteja, mutta meidän aikatauluun ei nyt osunut ainutkaan. 

Budapestissa oli todella kuuma, reippaasti yli 30C jokaisena päivänä. Ilma oli kuitenkin melko kuivaa ja kun aurinko meni mailleen, oli todella mukavan leppoisaa. Pahimmalta kuumuudelta pystyi välttymään, kun valitsi katujen varjoisia puolia ja varjoisia puistonpenkkejä. Pariin otteeseen törmäsimme vesipussienjakopisteeseen. Aivan valtavan loistava keksintö!

Sen Tonavan rannalla olleen kuppilan ohella meillä oli toinenkin "kantapaikka" nimeltä Terasz. Se oli ainoa tapaamamme itsepalvelukuppila: ekana kerrottiin kassalla mitä haluaa tilata, sitten maksu ja sen jälkeen baaritiskille odottelemaan. Tilasin kerran kahvin kanssa omenatorttua palan ja sen asetteli lautaselle eri ihminen kuin kahvin ja kun torttu oli lautasella, kaveri soitti äänekästä kelloa. Paikka oli käsittämättömän viihtyisä. Osalle asiakkaista riitti aurinkotuoleja, joissa loikoilla katsellen samalla sillalle ja Budan puolelle.

Iltanäkymä Teraszilta.

Sitten koitti torstai. Aamupäivällä käytiin vielä kunnon kävelyllä ja löydettiin mm. postilaatikko. Luovutimme huoneen pois puolilta päivin, jätimme matkatavarat säilöön ja lähdimme vielä tallustelemaan kylille ja syömään myös. Lopulta ei auttanut kuin palata hakemaan tavarat ja pyytää tilaamaan taksi lentokentälle. Finskin lento oli jälleen aikataulussaan. Matkaseurueet takanamme on tarina erikseen, mutta loppujen lopuksi pääsimme hyvin kotiin hiukan perjantain puolella.

Mukava matka ja päätös kesälomalle.

Veneilypäivä

Kun piltit olivat vielä pieniä, olimme liki kaikki kesäviikonloput ja lomilla arkenakin veneilemässä lähisaaristossa. Sitten kuvioihin alkoi tulla lentis- ja pesisleirejä, turnauksia, harjoituksia ja vaikka mitä muuta aktiviteettia. Muiutenkin veneilyinnostus alkoi hiipua ja mieluiten tehtiin enää päivän mittaisia retkiä. Niille tytötkin lähtivät mielellään mukaan isompanakin. Pari vuotta sitten luovuimme E.T. -veneestämme ja kun Raa -soutuvenekin lähti pihasta, laivastoon jäi enää pulpettivene. Sillä olemme käyneet kerran tai pari kesässä ajelemassa ja eväsretkillä.

Maanantaina sää oli just sellainen, että vene laskettiin mereen. Tarkoitus oli vain vähän ajella ja niin koirat kuin eväät jätettiin kotiin. 

Ensin käytiin Salmenvirralla. Tämä kuva on tosin Hietakylästä ja siinä laiturissa komeilee Stevecon Laivaus 17.

Tervasaaren sillalla meni jatkuvana letkana konttirekkoja kohti Vaalimaata. Hyvä juttu näin lomailijankin näkövinkkelistä: paiskivat näköjään töitä Mussalossa ja Vuosaaressa ;)

Satamassakin käytiin ajelemassa. Ei siellä ihan hiljaista ollut, pari laivaa laiturissa. Sitten kippari-Timo käänsi veneen kohti Pikku-Mustaa, joka on saari sataman edustalla. 

Harmi, ettei Pikku-Mustan laituri ole minkään tuurin vakioreitillä.

Grillikatos on säilynyt ehjänä ja se on erityisen kiva, jos sataa.

Satama on aika lähellä. Jos ei halua sitä katsella, kannattaa leiriytyä toiselle puolelle saarta.

On tosi harmi, ettei Pikku-Musta sen läheisyydestä huolimatta ole haminalaisten nuorten ja miksei vanhempienkin ulottuvilla, ellei heillä ole omaa venettä käytössä. Jos Viklat, jotka menevät Tammioon ja Ulko-Tammioon poikkeaisivat myös Pikku-Mustassa, sinne voisi hyvinkin mennä telttailemaan. 

En tiedä, millaisella statuksella Pikku-Musta on kaupungin virkistysalueiden joukossa, mutta ilmeisesti siellä ei kovin tiiviisti käydä tsekkaamassa siisteystilannetta. Toki vastuu siisteydestä on veneilijöillä ja retkeilijöillä, mutta valitettavasti ihan kaikki eivät sitä vastuuta kykene kantamaan. Ei mekään siivoamaan ruvettu, vaikka olisimme tietysti voineet sen tehdä.

Levälautoille ei toki retkeilijät mitään voi, mutta joku valopää oli valutellut sinne joukkoon myös bensaa. Leväkuvaan on liitetty ihan vain muutamia poimintoja saareen jääneistä roskista (alhaalla oikealla on kylläkin lusikka, ei siis roska). Lisäksi bongasimme yhden likaisen puukon, bikinit ja Bilteman bensakanisterin.

Onneksi koirat eivät olleet mukana, eikä myöskään itsellä uikkareita.

Kun ei ollut eväitä mukana, lähdimme ajelemaan takaisin Tervasaareen. Saa nähdä, ehditäänkö tänä kesänä enää toista kertaa veneilemään. Ensi viikolla lähdemme lentokentän kautta matkoille ja sittenhän se loma alkaakin olla tältä erää taputeltu.

Pikku-Musta laiturilta katsottuna....

... ja vielä vähän kauempaa veneestä kuvattuna.

Sellanen ol' Viipuri...

Muutaman päivän hengähtämisen jälkeen olimme keskiviikkona 24.7. valmiit seuraavaan loma-aktiviteettiin eli lähdimme muistelemaan muinaisia Orionin aikoja sisaralukselleen Brahelle. Joku viikko sitten huomasin Reimarista, että Saimaa Travel järjestää Brahen ylimääräisen kerran reitille Hamina - Viipuri -Hamina ja se osui sopivasti joutilaalle lomaviikolle.

Aikanaan 1990-luvun alussa olin kuuluisalla Orionilla töissäkin. En toki laivassa, vaan konttuurin puolella. Orion Risteilyjen toimisto oli Tullimakasiinin kakkoskerroksessa, joka sitä ennen palveli koulutoimistona. Alakerta, jossa nyt on mm. terminaali ja Patun museo, oli silloin kalasavustamon palon jäljiltä nokinen ja savunhajuinen. Muistan hyvin miten Erikssonin Kapa esitteli alakerran tiloja ja visioi sinne ravintolaa. Tulihan sinne ravintola, mutta muitten toimesta. Orionin risteilyillä oli karu loppu: laiva pakeni muille vesille ja mulla loppuivat sitten tietysti duunitkin siellä. Lämmöllä muistelen kuitenkin niitä aikoja ja mukavia työtovereitani. - Ehdimme käydä Orionilla Viipurissa monta monituista kertaa ja aina oli hauskaa. Orionin asioista liikkuu netissä ja varmaan vielä turuilla ja toreillakin monensorttisia urbaanilegendoja. 

Hyökyn rantakapakan seinällä on lehtileikkeitä Orion-selkkauksista, joita tosiaan riitti.

Menneistä viisastuneena bookkasin isoimman saatavilla olevan hytin mahdollisimman korkealta. Saimmekin varsin kelvollisen ja viihtyisän hytin neloskannelta.

Hytti numero 401

Hytin seinällä oli Sandbergin Ekin Langinkoski-maalaus. Liekö perua ajalta, jolloin Brahe oli vielä kotkalaisen Kristina Cruises -varustamon omistuksessa.

Kylppäri oli kompakti, mutta riittävä. Ilmeisesti aika vastikään rempattu.

 Kun Orion aikanaan lähti risteilyilleen, Tervasaaressa parveili väkeä kuin helluntaiepistolassa. Nyt oli saattojoukkoja varsin maltillisesti eli tuskin yhtään. Katrikin vain vippasi meidät satamaan, eikä jäänyt heiluttelemaan nenäliinoja laiturille. Itse laivakaan ei ollut täynnä, mikä ei suinkaan meille matkalaisille ollut huono juttu. 

Sää keskiviikkoiltana ei ollut mikään kesäristeilijän toiveiden täyttymys, eikä kannella tarennut juurikaan olla. Olin tilannut meille ennakkoon päivällisen ja täytyy sanoa, että Saimaa Travel oli onnistunut Barhen kokin rekrytoinnissa ja 20 € per nuppi oli varsin kohtuullinen hinta niin hyvästä sapuskasta. Ylipäätäänkin Brahen henkilökunta oli käsittämätötmän hyväntuulista ja ystävällistä.

Meille osui pöytäseuraksi kotkalaispariskunta Tiina ja Jari. Myöhemminkin matkan aikana turistiin moneen kertaan. Tämä on sikäli merkittävää, että me ei yleensä koskaan tutustuta kehenkään. 

Brahe saapui Viipuriin jo yöllä, mutta maihinnousu tapahtui vasta aamupalan jälkeen (myös laivan aamiainen oli korkeatasoinen). Me skipattiin kiertoajelut ja lähdimme tallustelemaan tuttuja reittejä. Piipahdettiin rautatieasemalla vaihtamassa ruplia, pyörähdettiin Druzhban pihalla, istuskeltiin Salakkalahden rannalla ihmettelemässä merisotilaiden puuhia, käytiin kauppahallissa ja tehtiin vähän ostoksia. Sitten edellisen visiitin Viipuri on siistiytynyt valtavasti. Kerjäläisiä nähtiin monin verroin enemmän kotimaan turneellamme. Itse asiassa en nähnyt Viipurissa ainuttakaan! Vielä kun matamit kauppahallissa antaisivat kulkea käytävillä rauhassa ilman tolkutonta tyrkyttämistä. Bambualuspöksyt oli nyt suosituin myyntiartikkeli tai siltä ainakin kuulosti. En ostanut, vaikka niitä niin kovasti rouvalle tarjottiin.

Merisotilaat valmistautuivat vastaanottamaan jotain merkittävää.

Noitaparkki?

Pärjättiin mainiosti ilman kaljakärryjä: tuliaisostokset ovat tuossa muovikassissa.

Kun Brahe lähti Viipurista kohti Haminaa, häipyivät pilvet taivaalta ja saatoimme istua kannella nauttimassa auringosta koko kotimatkan. Sillä seurauksella, että mulla on nyt pandasilmät, joita yritin hälventää perjantaipäivän auringonotolla.  Toki käytiin taas syömässä ja buffet oli tälläkin kertaa loistava. 

Päiväsaikaan ja hienolla kelillä matkalaisilla on paljon nähtävää niin Viipurin päässä kuin saavuttaessa Suomen aluevesille. Brahen kippari avasi välillä sanaisen arkkunsa ja kertoi, missä mennään. Muutamat satama-aiheiset kommentit kyllä kummastuttivat. Sikälikin, kun kippari on kotkalainen. Hmmm...

Ohranan laiva, yksi monista.

Monta värikästä nosturia hiilisatamassa.

Matka oli mukava. Toivottavasti Brahe risteilee tulevinakin kesinä Haminasta. Viron puolelle ensi kesänä olisi minun toivomus.

Brahe lähti Haminasta Helsinkiin, josta se kuskasi perjantaina Meripäivävieraita Kotkaan.

Kotona!

Jo perjantai-iltana päätimme, että seuraava kohde on Hamina. Koskaan aiemmin emme olekaan näin pitkään eli 11 päivää olleet karavaanarireissuillamme. Pisin keikka tähän saakka taisi olla se kerta, kun lähdimme suoraan Katrin ja minun Power Cup-lentisturneesta Loimaalta Norjaan.

Lähdimme Raumalta puoli kymmenen aikaan, jolloin suunnilleen kaikki alueella vielä nukkuivat. Sää oli hieno: aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Hyvänä se pysyi koko kotimatkan, mutta täällä kaakossa oli kyllä paljon lämpimämpää kuin melkein koko aikana toisalla. No jaa, Jyväskylässä kyllä päivä paistoi ja liikkua saattoi ilman villapaitoja ja windstopper-liivejä.

Kotimatkalle asetettiin kolme välietappia, joista ensimmäinen oli vähän Lahnajärven jälkeen Nummella: Kasvihuoneilmiö. Timo oli käynyt siellä aiemmin ja sanoi vain, että se on putiikki, jossa on mitä vain. Olimme Katrin kanssa enemmän kuin mykistyneitä. Jos et ole kyseisessä putiikissa koskaan käynyt, suosittelen lämpimästi. Roinaa ja halpiskrääsää siellä ei ole, mutta...!!! Meidän ostoskassi oli maltillinen, kun ei just nyt tarvittu mitään sen kummemmin.

Entrance. Melko juhlallista.

Kukapa Skippy-ajan lapsi ei haluaisi kengurua puutarhaansa!

Tai inkkari puutarhatontun sijaan?

Toinen pysäkki oli Taidetehtaalla Porvoossa, jossa tapasimme pienen Chilin ja Sarin tietysti myös. Sari kertoi Norjan reissustaan.

Pieni Chili oli selvinnyt hoitoviikoistaan Haminassa ilman huomattavia traumoja, jos jotain voi päätellä ilahtumisesta, kun tapasi meidät. Tästä kuvasta tosin saa sen kuvan, että pikkuneiti porvoolainen halusi lähteä jo muualle.

Kolmas välietappi oli Rillan ja Niilon hoitopaikka Huutjärvellä. Hyvä niiden oli siellä olla, eikä me kyllä niistä oltu hetkeäkään huolissaankaan. 

Rilla matkusti kotiin poikkeuksellisesti repsikan jalkatilassa, kun auton koiraosasto oli täynnä kaikenlaista karavaanarirekvisiittaa. Niilo matkusti Katrin kainalossa takapenkillä.

Sitten saavuimme kotiin. Koirat pistettiin pihalle rauhoittumaan (ne rauhoittuivat kyllä vasta, kun pääsivät sisälle), vaunu tyhjennettiin, talonvahti sekä Katri kuljetettiin omiin koteihinsa, sauna pistettiin lämpiämään, pesukone aloitti oman urakkansa ja me syvennyttiin Kymen Sanomiin ja Reimareihin plus muuhun postiin. 

Eli nyt ollaan kotona ja valmistaudutaan loppuloman aktiviteetteihin.