Teneriffalla: Joku lähtee, joku jää

Tijoco Bajo

Vuoden vaihduttua alkoi lomani olla kalkkiviivoilla. Säät olivat edelleenkin täydellisen suosiolliset eli vietimme rantaelämää, kävelimme, näimme ja koimme paljon  -  ja teimme myös hiukan tuliaisiostoksia. Timokin löysi omasta aarreaitastaan, kiinalaisesta jättikaupasta ostettavaa... 

Timpan ostos.

Mojito-kioski, aivan mielettömän hieno keksintö.

Kotikulmien kuppiloiden sisäänheittäjät tulivat kovin tutuiksi. Yksi nuori nainen jaksoi houkutella päivä toisensa jälkeen meitä La Capannina di Carlo -pizzeriaan ja lopulta menimmekin. Söin siellä parhaan pizzan ikinä. 

Merenherkkuja - järjettömän hyvä pizza

Pizzeriassa oli iso ryhmä (todennäköisesti ) brittiläisiä beach volley -pelureita valmentajineen ja perheineen. Seuraavana aamuna koko sakki oli kuuliaisesti aamuyhdeksältä tekemässä aamuverryttelyjä. Kävin moneen otteeseen seurailemassa niin tämän sakin kuin monien muiden Los Cristianosissa leireilleiden pelureiden harjoituksia. 

Etualalla "tavispelureita", kauempana kentillä olivat kovemmat treenit käynnissä.

Viimeisenä perjantaina meillä oli ilo huristella taksilla Playa de las Americasin yläpuolelle Tijoco Bajo -nimiseen kylään Ani ja Hannu Kaukisen (ja Maija-koiran!) vieraiksi.  Hannu on Timon ex-työkaveri vuosien takaa. Minä tapasin parikunnan nyt toista kertaa: kesällä olimme heidän Kotkan kodissaan visiitillä. 

Timo ja Hannu

Tijoco Alto on valtatien yläpuolella yli kilometrin korkeudessa. Kylä on kasvanut siitä kun Kaukiset asettuivat sinne. Kylässä on iso, hyvämaineinen koulu ja urheiluhalli, jotka ovat houkutelleet teneriffalaisperheitä muuttamaan kauemmas turistikeskuksista. Kaukisten lisäksi kylässä asuu yksi brittiparikunta, ei muita ulkomaalaisia.  

Aurinko laski La Gomeran taakse.

Ennen kylässä oli monta baaria ja ravintolaa, mutta talouskriisi on vienyt konkurssiin niistä neljä. Yksi on pystyssä työttömyyden koettelemassa kylässä: Kiosko Ticoco Placa Carmenilla. Baaria isännöi Eulalio Manuel Vargas Ramos. Tijoco Alto on hänen kotikylänsä. Aiemmin Manuelin baari oli kadun toisella puolella. Se oli kunnon vanhan ajan baari, jossa heitettiin tikkaa, oli pelipöytiä ja tilaa tanssia. Nykyinen paikka on paljon pienempi, mutta pääasia on, että Placan ympärillä on elämää. Placalla järjestetään marras- ja huhtikuussa kyläjuhlat ja silloin Placalle katetaan pitkät pöydä ja syödään, on arpajaiset ja tietysti tanssia. Heinäkuussa kylällä järjestetään kolmen päivän fiesta. Eli baaria tarvitaan. (Kiitos Ani tiedoista!)  - Mekin piipahdimme Manuelin baarissa ja se oli kyllä vallan hauska kokemus. Sen jälkeen jatkoimme iltaa vielä alhaalla Playa de las Americasissa Kippis barissa. 

Manuelin baarissa

Mukavan perjantai-illan jälkeen oli enää yksi kokonainen lomapäivä jäljellä. Sunnuntaiaamuna nousimme taksiin ja ajoimme Reina Sofian lentokentälle. Minä painelin lähtöselvityksestä turvatarkastukseen, viimeisille tuliaisostoksille ja Norwegianilla takaisin Suomeen. Timo palasi bussilla Los Cristianosiin jatkaakseen talvehtimista maaliskuun viimeiselle viikolle saakka.

Eläkeläisen arkea.

Sari ja Jarkko olivat minua vastassa lentokentällä, jätin heidät Porvooseen ja jatkoin kotiin, jonne Katri ja Tomi olivat jo palauttaneet Rillan ja Niilon odottamaan.  

Teneriffalla: Vuosi vaihtuu

 

Tällaiset laivojen ja satamien kanssa tekemisissä olevat jaksavat töllistellä elämää Los Cristianosin satamassa  päivästä toiseen, mm. Fred Olsenin  paattien  rantautumista ja lähtöjä. Fred Olsenit liikennöivät monta kertaa päivässä La Gomeran ja La Palman saarille.  Armas liikennöi noille samoille saarille, mutta myös El Hierro -nimiselle pikkusaarelle. Rekkoja noiden saarien välillä kulki käsittämättömuiä määriä. Olisi ollut kiva tietää, miten ja mitä tavaraa riitti kuljetettavaksi niin paljon.

Kolmen viikon aikana satamassa vieraili yksi valtava risteilijä, josta parin päivän ajan kuljetettiin turisteja maakrapujen aktiviteettien pariin. Risteilyvieraat mm. pyöräilivät ja lenkkeilivät ja toivon mukaan tekivät myös ostoksia ja toivat kaivattua valuuttaa saarelle.

Kävin monena aamuna katselemassa auringon nousun aikaan Armaksen ja Olsenin paattien purkua ja lastaamista, sutinaa kalasatamassa  ja ihmettelemässä miten paljon väkeä riitti merirosvoristeilyille ja muille vastaaville muutaman tunnin veneretkille.

Los Cristianosin sataman yhteydessä on myös telakka ja huvivenesatama. Loistokkaampia paatteja pitää kuitenkin mennä katselemaan Puerto Coloniin.

Onneksi oli  tuo selittävä kuva.

Tällaisilla moottoripurjehtijoilla on mahdollisuus
päästä katselemaan Teneriffaa mereltä käsin.

Ehkä nähdään tämä vieras Tall Ship's Racessa Kotkassa kesällä 2017?

 Löysin netistä Tenerifen Suomi-kerhon etelän toiminta-alue -sivun. Siellä kerrottiin yhteisestä uuden vuoden vastaanotosta Golden Resources -ravintolassa Pasarela Oasis -kauppakeskuksessa. Ilmoittauduimme mukaan ja luvassa oli aasialaistyyppinen seitsemän ruokalajin illallinen. Oikein mukavaahan siellä oli: meidät istutettiin pöydän päähän ja juttukumppaneinamme oli alunperin Pietarsaaresta kotoisin oleva pariskunta, joka asui kesäkuukaudet Tukholmassa ja talvet Teneriffalla. Olin ehkä seurueen ainoa työssä käyvä, mutta ainakin seurueen nuorin olin. Välillä niinkin.... Sain vastata kysymysiin, kuinka pitkä aika eläkkeeseen vielä on. Vastasin kymmenen vuotta, mutta ajattelin, että toivottavasti olen vähintään sen ajan terve   -  ja elossa.

Katrilla oli kotona Suomessa Rillan varalle rauhottavia pillereitä, koira rukka kun on vanhemmiten alkanut pelätä uuden vuoden paukutteluja. Meillä muista piittaamattomimmat aloittavat paukuttelun ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen, kun ilotulitteiden myynti alkaa ja aattona kuuden jälkeen mopo lähtee täysin käsistä. Los Cristianosissa Rillan olisi ollut hyvä olla: minkään sortin yksityistä ilotulittamista ei tapahtunut ennen puolta yötä. Sitten tuntuikin kuin sota olisi syttynyt. Kerrassaan upeat ilotulitukset joka suunnalla kaupungin ja joidenkin isompien hotellien järjestäminä!

Minä olin täydellisen tietämätön uuden vuoden rituaalista, johon liittyvät viinirypäleet. Seitsemän ruokalajin illallisen lopuksi jokaiselle jaettiin pienet pussukat, joissa oli viinirypäleitä. Jälkiruoka, funtsittiin ja pisteltiin suihin. Kun sitten olimme ravintolan terassilla ihailemassa ilotulituksia, kummastelin brittinuorten ja -lasten tekemisiä. He nimittäin pommittivat alhaalla tiellä seissyttä vanhaa herraa niillä viinirypäleillä vanhempien hymistellessä vieressä.

Facebookin kautta sain kuulla, mistä oikeasti oli kyse.
Sari Venäläinen En tiedä miksi ne heittelevät niitä rypäleitään, mutta liittyvät siihen että syödään tulevan vuoden onneksi, ja kaikki pitäisi saada syötyä siinä keskiyöllä sen aikana, kun kirkonkellon 12 lyöntiä kuuluu.  Tai siis näin Meksikossa, mutta espanjalaisten tuoma tapa joka on voinut muuttua jonkun verran.

1. tammikuuta kello 21:01 · Tykkää

Vanhusten kiusaaminen viinirypäleillä tai ylipäätään viinirypäleiden heitteleminen eivät kuulu perinteeseen. Löysin  Mondon sivuilta selkeän selvityksen näihin uuden vuoden viinirypäleisiin espanjalaisittain.

Kylillä oli vallan hulvaton meininki, kun hipsimme pian keskiyön jälkeen kotiin päin. Kultturitalolla oli bändi sottamassa ja väkeä koolla hirmuisesti. Se juhlinta ei kuulunut meille asti, mutta kotikujan (La Calle Dr. Pablos Abril) kuppiloissa laulu ja nauru jatkuivat aamuun asti.

Kulttuuritalo juhlavalaistuksessa. Tämän lähemmäs bändiä ei ollut pääsyä.

Illallisrekvisiittaa... Ei ihan mun juttu, sen verran on jäykkää hämäläistä perimää ;)

Teneriffalla: Joulu

Joulupäivänä Los Cristianosin rannalle kokoontui iso joukko brittitonttuja. Yhteislaulua ja semmoista näytti olevan ohjelmassa, jota kesti tuntikausia. Mitä pitemmälle päivä eteni, sitä äänekkäämmiksi tontut äityivät.

Olen meidän perheestä varmasti kaikkein vähiten jouluihminen. Siinä mielessä ajatus viettää joulu pois Suomesta ja kotoa ei tuntunut ollenkaan ikävältä. Minuun on kuitenkin iskostunut kuvitelma, ettei lähiomaisteni joulusta tule mitään, jos en ole läsnä. Kannoin jo kotona viikkokausia huonoa omaatuntoa siitä, etten käy jouluaattona hoivakodissa äidin luona ja että tytöt viettävät joulunsa omineen. Syyllisyys oli raskaimmillaan jouluviikolla, ennen ja jälkeen jouluaaton. Harmittaa tällainen sureminen. En ole aina ollut surija, vasta nyt vanhemmiten (!!!).

Se tuli nyt kuitenkin todistetuksi, että on mahdollista hoitaa joululahjahankinnat ajoissa ja saada joulukirjeet postiin ennen viimeistä kellonlyömää. Tämä osuus joulusta hoitui omastakin mielestäni moitteetta. Katrille pakkasin hautakynttilät ja tulitikut vietäväksi jouluaattona vaarin ja ukin haudoille sekä muualle haudattujen muistomerkille.

Kuusi lelukaupan edustalla

Lentokentän kuusi

Kun jättää taka-alalle puutteet omassa ajattelussa, joulun viettäminen kaukana kotoa on loistava ratkaisu välttää kaikenlainen jouluhössötys aikatauluineen ja massiivisine ruokahankintoineen. Joulu toki näkyi Teneriffallakin, mutta muutoin päivät eivät eronneet arkisemmista mitenkään, ellei poikkeukseksi lasketa kirkon kellojen soittamista monta kertaa päivässä - me asuimme kivenheiton päässä kirkosta.

Putiikkien aukioloajoissa saattoi olla joitakin lyhennyksiä, mutta muuten elämä ja kaupanteko jatkuivat samalla tavalla kuin muinakin päivinä.

Monkey Beach Barin kuusi

Joulukuusien ja pukkikoristeiden kirjo oli mielenkiintoinen. Tulin kuvanneeksi vain muutaman.

Isokokoisia joulupukkeja oli siroteltu ostoskeskuksiin. Ehkä hauskimpia pukkeja olivat ne, jotka kiipeilivät pitkin seiniä. Olisin semmoisen hommannut kotiin tuomiseksi, mutta en löytänyt.

Tämä pukki pyrki teneriffalaiskotiin.

Masterchef työssään

Ainoa joulukoristeemme

Aloitimme jouluaaton rannalla ja päivällä käytiin jotain haukkaamassa. Normipäivä. Olimme ostaneet kiinalaiskaupasta yhden joulukoristeen ja muutamia punaisia kynttilöitä.

Jouluateria!

Illansuussa syötiin jouluateria ja illalla käytiin kävelemässä ja katselemassa kotikylän joulunviettoa. Eihän sitä näkynyt, sillä vasta joulupäivä on useimmille samanlainen juhlapäivä kuin meille aatto. Katoliset viettävät joulua juliaanisen kalenterin mukaan eli vasta 7. tammikuuta. Olin loppiaisena jo kotona, mutta kuulin Timolta massiivisista karnevaaleista, joita  järjestettiin Los Cristianosissa niinä päivinä. Esimakua sain toki jo lähtöpäivänä, kun kirkon aukiolle pystytettiin pomppulinnoja ja kojuja.

Joulupalmuja

Joulutähtiä kulttuuritalon edustalla

Kirkon jouluseimi oli kultaisuudessaan haasteellinen kuvattava.

Harmaahapsi jouluna 2013.

Joululahjat rajoittuivat tytöiltä saamiimme. Sari oli ujuttanut reppuuni paketin lentokentällä ja löysin sen turvatarkastuksen jälkeen. Katri tiesi neuvoa, että paketti pitää pistää jääkaappiin ja ottaa sieltä vasta aattona. Paketista löytyi suklaata hienossa rasiassa. Jaoimme lahjan kristillisesti: minä söin suklaat ja Timo sai rasian. Katri puolestaan oli piilottanut pois lähtiessään lahjat ja saimme ohjeet niiden löytämiseksi jouluaattona. Timo sai ihanan jääkaappimagneetin ja minä unisiepparin.

Teneriffalla: Kun meitä oli kolme

Katri Los Cristianosin hiekkarannalla

Minun ensimmäisellä ja Timon kolmannella Teneriffa-viikolla meillä oli seurana Katri. Jo aiemmassa kirjoituksessa kerroin ensimmäisen päivän retkestämme Santa Cruziin sekä loppuviikkoa värittänneestä autodraamasta.

Aamulla pian auringonnousun jälkeen

Timo oli ehtinyt kehittää jo omat aamurutiininsa puuroineen sun muineen, joten me rivakammat lähdimme heti aamupalan jälkeen katsomaan auringonnousua rannalle. Auringonottajia ei tietenkään vielä ollut liikkeellä, mutta sitäkin enemmän lenkkeilijöitä ja koirien ulkoiluttajia. Oli mukava katsella heräämässä olevaa kylää.

Playa de las Americasin alue liepeineen on ihanteellinen liikuntarajoitteisille ja niinpä kilometrien pituisella rantabulevardilla liikkuukin paljon pyörätuoleja, näppäriä invamopoja ja monella muulla tavalla vaivalloisesti liikkuvia.

Rannoilla näkee useita hiekkataiteilijoiden luomuksia. Homma toimii niin, että taiteilija lunastaa itselleen paikan rannalta ja ilmeisesti hintaan sisältyy isohko hiekkakasa. Muut näkemämme taideteokset olivat jo kokonaan tai lähes valmiita, mutta Los Cristianosin rannalla saimme nähdä kehitysvaiheet hiekkakasasta lähtien. Kuvassa oikealla taideteos on vielä keskeneräinen.

Hiekkataideteoksia vartioidaan 24/7. Näytti siltä, että herrat taiteilijat olivat paikalla vain päivän sesonkitunteina ja muulloin teoksien turvallisuutta  - ja rahakippoja  - vahti joku hommaan värvätty apuri.

Äiti vei lapsen Mojitolle rantabaariin...

Uimari

Säät suosivat meitä koko viikon ja vietimmekin runsaasti rantaelämää. Vietimme aikaa sekä omalla kotirannalla Los Cristianosissa sekä parilla eri rannalla Playa de las Americasin puolella. Välillä piti tietysti poiketa elpymään rantakuppiloihin. Katri elpyi myös Atlantissa.

Katri  liikuskeli paljon omineen, mutta kävimme myös yhdessä shoppailukierroksilla. Timo jäi mieluusti omiin oloihinsa joko kämpille tai rannalle.  Joskus kannattaisi ehkä lähteä mukaan, sillä ei tiedä, kehen komistukseen reissuilla törmäillään.

Los Cristianosin rantabulevardin varrella on aukio, jolla järjestettiin usein ohjelmaa.

Kun Katri oli kanssamme, kävimme joka päivä syömässä ulkona. Monenlaisia herkkuja saimme syödäksemme  -  ja juodaksemme. 

Yksi pubi oli meistä ylitse muiden, eikä pelkästään siksi, että siellä ostettiin juomat baaritiskiltä ja kaikki laskunpyytämiskoukerot jäivät pois. Baari oli italialainen ja sitä pyöritti nuori mies, jolla oli koko ajan monta rautaa tulessa. Katri tilasi häneltä jonkun drinkin, en muista minkä, mutta ihmettelin sitä sekoittelua katsoessani, että eipä kaverilla ole mitään mittoja käytössä. Vilkaisi pulloa: ahaa, melkein tyhjä ja kumosi loputkin lasiin. Katri kummasteli, että onpa erilainen (ja vahva!) kuin hänen aiemmin tilaamansa. Kun Katri oli lähtenyt jo kotiin, poikkesimme pubiin uudemman kerran. Baarimikko riensi pyytelemään anteeksi ja selitti vuolaasti italialaisittain elehtien, miten oli ajatellut yhtä ja tehnyt toista ja Katri oli saanut ihan väärän drinkin. Katria odottelee nyt sitten IL Pubissa korvaukseksi ilmainen paukku, jos joskus menee sinne uudelleen...

E ja K kummallisine ilmeineen. Kuin kaksi marjaa...?

Viikko kului nopeasti ja sunnuntaina 22.12. saatoimme haikein mielin kuopuksemme lentokentälle ja kotimatkalle kohti Suomen joulua. Minä jäin vielä kahdeksi viikoksi ja vaikka meillä Timon kanssa oli mukavaa kaksinkin, kaipasin välillä ihan hirveästi iloista ja puheliasta matkakumppaniani. Kun näin jotain uutta ja kivaa, ekana tuli mieleen, että kunpa Katrikin olisi tämän näkemässä.

Teneriffalla: ei koskaan enää vuokra-autoa

Los Cristianos

Matkustamista Kanarian saarille pidetään joissakin piireissä tylsänä massamatkailuna ja mitättömänä rantalomailuna vailla kulttuuria ja jähtävyyksiä. Puhumattakaan palaamisesta samaan paikkaan uudelleen! Ehkä se on niin, mutta me päätimme palata tutulle Teneriffalle monestakin syystä: kohtuullisen siedettävä lentomatka, melko tasalaatuinen ja miellyttävä sää, hyvät kävelyolosuhteet, siinä joitakin. Viime talveksi olimme vuokranneet asumuksen Kanarialta, mutta se ja kaikki muutkin lomasuunnitelmat piti perua.

Kämppämme löytyy keltaisen markiisin
vasemmalta puolelta lähtevältä kujalta

Kämpän metsästys alkoi hyvissä ajoin alkusyksystä ja monen mutkan ja turhautumisen jälkeen löysimme Jose-nimisen välittäjän. Vakuututtuaan luotettavuudestamme Jose löysi meille lähes toiveiden mukaisen asunnon muutaman kymmenen askeleen päästä Los Cristianosin rannalta. Ainoa puute oli aamukahviparvekkeen puuttuminen, mutta sijainti oli niin loistava, ettei se lopulta edes harmittanut.

Kotikuja kirkolta päin

Los Cristianos ja Playa de las Americas ovat vuosien saatossa kasvaneet yhteen. Kun olimme siellä ensimmäisen kerran vuonna 1990, Los Cristianos oli himpun verran vähemmän turistirysä, mutta edelleenkin poikkeamalla yhden kadunkulman sivuun pääväyliltä löytää itsensä keskeltä kaupungin omien asukkaiden asujaimistoja, baareja ja kauppoja. Satama, kirkko, koulut, poliisilaitos, vanhainkoti ja kirjasto tekevät Los Cristianosin "toisenlaiseksi". En löydä nyt oikeaa sanaa kuvaamaan, mitä tarkoitan.

Timo lensi Teneriffalle 1. joulukuuta ja ehti asettua taloksi ennen kuin me saavuimme Katrin kanssa sinne joulukuun puolivälissä. Lensimme ensimmäisen kerran Norwegianilla ja se oli myönteinen kokemus. Lisäksi edullinen.

Katri ja trubaduurit

Olin etukäteen bookannut meille vuokra-auton ensimmäisen lomaviikon ajaksi. Lentokentällä meni kaikesta etukäteisvalmisteluista huolimatta järisyttävän kauan, papereita täytettiin, lyötiin leimoja ja tehtailtiin allekirjoituksia. Tulin varmasti maksaneeksi vakuutuksenkin kahdesti.

Saavuille Tenskulle sunnuntaina ja heti seuraavana päivänä hyppäsimme autoon ja ajoimme saaren pääkaupunkiin Santa Cruziin. Ajelimme aika pitkään ympäriinsä ennen kuin löysimme kolon, johon saimme Opelin parkkeerattua. Se ei todellakaan ollut mikään yksinkertainen homma eli suosittelen lämpimästi bussilla matkustamista!

Kuljimme härkätaisteluareenan ohi. Sinne olisimme halunneet kurkistaa, mutta se oli suljettu. Lisäksi melkoisen rähjäinen. Mahtavatko härkätaisteluja enää järjestää ainakaan noin keskellä suurkaupunkia?

Santa Cruzissa oli paljon nähtävää - ja paljon hyviä kauppoja. Timo väsähti shoppailuun heti alkuunsa ja hakeutui rannalle. Me Katrin kanssa sen sijaan kahlasimme yhden ostoskadun joka putiikin läpi.

Tuo päivä Santa Cruzissa oli Katrin lomaviikon ainoa puolipilvinen päivä. Oli hyvä ajatus lähteä retkelle heti, sillä loppuvikon saatoimme nauttia auringosta ja kotikylän tarjonnasta. Autolla oli loppujen lopuksi aika vähän käyttöä: Santa Cruzin lisäksi ajelimme vain kerran Americasin toiselle laidalle viettämään rantaelämää. Olisimme tehneet samantyyppisen retken vielä perjantainakin, mutta sen suunnitelman kanssa kävi köpelösti.

1990 vuokrasimme myös auton ja silloin sieltä ryöstettiin kaikki muu paitsi Sarin rattaat. Tällä kertaa ei mennyt yhtään paremmin: yhtenä päivänä autoa ei löytynytkään parkkipaikalta, jonne olimme sen jättäneet koko viikon. Soitin Hertzille lentokentälle, kerroin hukanneemme vuokra-auton ja sain puhelinnumeron, josta saisin apua paikan päällä. Siinä numerossa ei puhuttu kuin espanjaa ja sain kahdesti luurin korvaani. Lähdimme sitten käymään Hertzin paikallisessa toimistossa, mutta ovella oli lappu "kaikki autot vuokrattu, palaamme 4.1.". Ovessa oleviin puhelinnumeroihin ei tietenkään vastattu.

Tuolla parkkipaikalla Opelin olisi pitänyt olla. Vasemmalla
autonetsintäreissulta palaava Timo.

Päätin sitten lähteä bussilla lentokentälle vakaana aikomuksenani kertoa mitä he voivat Opelilllaan tehdä, tässä on avaimet. Lentokentällä ystävällinen nuori nainen selvitti asian käden käänteessä: poliisi oli korjannut sen onnettoman Opelin talteen, meidän pitää käydä hakemassa se poliisin takavarikkoalueelta ja maksaa sakkoja ja hinauskuluja. Sanoin, etten halua olla koko kärryn kanssa missään tekemisissä tämän episodin jälkeen, enkä ainakana pitää sitä vuokra-ajan loppuun. Sen voi palauttaa Playa de las Americasin toimistolle, luvattiin. Kerroin, että siellä on lappu luukulla. Uusia puheluja ja lopulta tyttö sanoi, että nyt siellä on mies odottamassa meitä. - Matka Los Cristianosista lentokentälle on onneksi lyhyt ja bussilippu halpa ja koko reissuun ei mennyt juuri tuntia kauempaa.

Los Cristianosissa lähdimme taksilla kohti takavarikkodepotiin, jonka Hertzillä olivat merkanneet karttaan. Taksikuski tiputti meidät silti ihan väärään paikkaan, mutta muutaman ystävällisen opastajan avulla löysimme perille illan jo hämärtyessä. Taas täytettiin papereita, lyötiin leimoja, raapustettiin nimikirjoituksia ja ojennettiin poliisille läjä seteleitä. Hertzillä todellakin oli herrasmies paikalla, annoin avaimet hänelle ja selitin, mistä mokoman kotteron löytää.

Olin jossain vaiheessa tullut lähettäneeksi Sarille tekstarin: Bussissa matkalla autovuokraamoon lentokentälle. Auto on kadonnut ja paikalliset agentit eivät puhu kuin espanjaa. Sari vastasi: Millä tavalla kadonnut....? E: Poliisi on ottanut sen. S: Miksi? Tarviiko tulkkausapua, oon töissä. Lentokentältä vois löytyä joku tulkkaamaan. E myöhemmin: Auto lunastettu ja viety pois. Ei koskaan enää vuokra-autoa.  - En tullut ajatelleeksi, että Sari oli huolissaan seikkailevasta perheestään, joka oli joutunut poliisin kanssa tekemisiin ja sain siitä myöhemmin palautetta... No vuoroon näin, on meilläkin ollut omat epävarmat hetkemme Sarin matkustellessa Latinalaisessa Amerikassa.

Onneksi autodraama osui perjantaille, eikä lauantaille, joka oli Katrin viimeinen päivä Tenskulla.

Bussilla ja taksilla liikkuminen on Tenskulla edullista. Auton vuokraamiseen tärvätyillä rahoilla olisimme voineet ajaa taksilla ihan joka päivä ja moneen kertaan.

Katrin lomaviikosta sekä joulusta ja vuoden vaihteesta teneriffalaisittain kerron myöhemmin.