Sellanen ol' Viipuri...

Muutaman päivän hengähtämisen jälkeen olimme keskiviikkona 24.7. valmiit seuraavaan loma-aktiviteettiin eli lähdimme muistelemaan muinaisia Orionin aikoja sisaralukselleen Brahelle. Joku viikko sitten huomasin Reimarista, että Saimaa Travel järjestää Brahen ylimääräisen kerran reitille Hamina - Viipuri -Hamina ja se osui sopivasti joutilaalle lomaviikolle.

Aikanaan 1990-luvun alussa olin kuuluisalla Orionilla töissäkin. En toki laivassa, vaan konttuurin puolella. Orion Risteilyjen toimisto oli Tullimakasiinin kakkoskerroksessa, joka sitä ennen palveli koulutoimistona. Alakerta, jossa nyt on mm. terminaali ja Patun museo, oli silloin kalasavustamon palon jäljiltä nokinen ja savunhajuinen. Muistan hyvin miten Erikssonin Kapa esitteli alakerran tiloja ja visioi sinne ravintolaa. Tulihan sinne ravintola, mutta muitten toimesta. Orionin risteilyillä oli karu loppu: laiva pakeni muille vesille ja mulla loppuivat sitten tietysti duunitkin siellä. Lämmöllä muistelen kuitenkin niitä aikoja ja mukavia työtovereitani. - Ehdimme käydä Orionilla Viipurissa monta monituista kertaa ja aina oli hauskaa. Orionin asioista liikkuu netissä ja varmaan vielä turuilla ja toreillakin monensorttisia urbaanilegendoja. 

Hyökyn rantakapakan seinällä on lehtileikkeitä Orion-selkkauksista, joita tosiaan riitti.

Menneistä viisastuneena bookkasin isoimman saatavilla olevan hytin mahdollisimman korkealta. Saimmekin varsin kelvollisen ja viihtyisän hytin neloskannelta.

Hytti numero 401

Hytin seinällä oli Sandbergin Ekin Langinkoski-maalaus. Liekö perua ajalta, jolloin Brahe oli vielä kotkalaisen Kristina Cruises -varustamon omistuksessa.

Kylppäri oli kompakti, mutta riittävä. Ilmeisesti aika vastikään rempattu.

 Kun Orion aikanaan lähti risteilyilleen, Tervasaaressa parveili väkeä kuin helluntaiepistolassa. Nyt oli saattojoukkoja varsin maltillisesti eli tuskin yhtään. Katrikin vain vippasi meidät satamaan, eikä jäänyt heiluttelemaan nenäliinoja laiturille. Itse laivakaan ei ollut täynnä, mikä ei suinkaan meille matkalaisille ollut huono juttu. 

Sää keskiviikkoiltana ei ollut mikään kesäristeilijän toiveiden täyttymys, eikä kannella tarennut juurikaan olla. Olin tilannut meille ennakkoon päivällisen ja täytyy sanoa, että Saimaa Travel oli onnistunut Barhen kokin rekrytoinnissa ja 20 € per nuppi oli varsin kohtuullinen hinta niin hyvästä sapuskasta. Ylipäätäänkin Brahen henkilökunta oli käsittämätötmän hyväntuulista ja ystävällistä.

Meille osui pöytäseuraksi kotkalaispariskunta Tiina ja Jari. Myöhemminkin matkan aikana turistiin moneen kertaan. Tämä on sikäli merkittävää, että me ei yleensä koskaan tutustuta kehenkään. 

Brahe saapui Viipuriin jo yöllä, mutta maihinnousu tapahtui vasta aamupalan jälkeen (myös laivan aamiainen oli korkeatasoinen). Me skipattiin kiertoajelut ja lähdimme tallustelemaan tuttuja reittejä. Piipahdettiin rautatieasemalla vaihtamassa ruplia, pyörähdettiin Druzhban pihalla, istuskeltiin Salakkalahden rannalla ihmettelemässä merisotilaiden puuhia, käytiin kauppahallissa ja tehtiin vähän ostoksia. Sitten edellisen visiitin Viipuri on siistiytynyt valtavasti. Kerjäläisiä nähtiin monin verroin enemmän kotimaan turneellamme. Itse asiassa en nähnyt Viipurissa ainuttakaan! Vielä kun matamit kauppahallissa antaisivat kulkea käytävillä rauhassa ilman tolkutonta tyrkyttämistä. Bambualuspöksyt oli nyt suosituin myyntiartikkeli tai siltä ainakin kuulosti. En ostanut, vaikka niitä niin kovasti rouvalle tarjottiin.

Merisotilaat valmistautuivat vastaanottamaan jotain merkittävää.

Noitaparkki?

Pärjättiin mainiosti ilman kaljakärryjä: tuliaisostokset ovat tuossa muovikassissa.

Kun Brahe lähti Viipurista kohti Haminaa, häipyivät pilvet taivaalta ja saatoimme istua kannella nauttimassa auringosta koko kotimatkan. Sillä seurauksella, että mulla on nyt pandasilmät, joita yritin hälventää perjantaipäivän auringonotolla.  Toki käytiin taas syömässä ja buffet oli tälläkin kertaa loistava. 

Päiväsaikaan ja hienolla kelillä matkalaisilla on paljon nähtävää niin Viipurin päässä kuin saavuttaessa Suomen aluevesille. Brahen kippari avasi välillä sanaisen arkkunsa ja kertoi, missä mennään. Muutamat satama-aiheiset kommentit kyllä kummastuttivat. Sikälikin, kun kippari on kotkalainen. Hmmm...

Ohranan laiva, yksi monista.

Monta värikästä nosturia hiilisatamassa.

Matka oli mukava. Toivottavasti Brahe risteilee tulevinakin kesinä Haminasta. Viron puolelle ensi kesänä olisi minun toivomus.

Brahe lähti Haminasta Helsinkiin, josta se kuskasi perjantaina Meripäivävieraita Kotkaan.

Kotona!

Jo perjantai-iltana päätimme, että seuraava kohde on Hamina. Koskaan aiemmin emme olekaan näin pitkään eli 11 päivää olleet karavaanarireissuillamme. Pisin keikka tähän saakka taisi olla se kerta, kun lähdimme suoraan Katrin ja minun Power Cup-lentisturneesta Loimaalta Norjaan.

Lähdimme Raumalta puoli kymmenen aikaan, jolloin suunnilleen kaikki alueella vielä nukkuivat. Sää oli hieno: aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Hyvänä se pysyi koko kotimatkan, mutta täällä kaakossa oli kyllä paljon lämpimämpää kuin melkein koko aikana toisalla. No jaa, Jyväskylässä kyllä päivä paistoi ja liikkua saattoi ilman villapaitoja ja windstopper-liivejä.

Kotimatkalle asetettiin kolme välietappia, joista ensimmäinen oli vähän Lahnajärven jälkeen Nummella: Kasvihuoneilmiö. Timo oli käynyt siellä aiemmin ja sanoi vain, että se on putiikki, jossa on mitä vain. Olimme Katrin kanssa enemmän kuin mykistyneitä. Jos et ole kyseisessä putiikissa koskaan käynyt, suosittelen lämpimästi. Roinaa ja halpiskrääsää siellä ei ole, mutta...!!! Meidän ostoskassi oli maltillinen, kun ei just nyt tarvittu mitään sen kummemmin.

Entrance. Melko juhlallista.

Kukapa Skippy-ajan lapsi ei haluaisi kengurua puutarhaansa!

Tai inkkari puutarhatontun sijaan?

Toinen pysäkki oli Taidetehtaalla Porvoossa, jossa tapasimme pienen Chilin ja Sarin tietysti myös. Sari kertoi Norjan reissustaan.

Pieni Chili oli selvinnyt hoitoviikoistaan Haminassa ilman huomattavia traumoja, jos jotain voi päätellä ilahtumisesta, kun tapasi meidät. Tästä kuvasta tosin saa sen kuvan, että pikkuneiti porvoolainen halusi lähteä jo muualle.

Kolmas välietappi oli Rillan ja Niilon hoitopaikka Huutjärvellä. Hyvä niiden oli siellä olla, eikä me kyllä niistä oltu hetkeäkään huolissaankaan. 

Rilla matkusti kotiin poikkeuksellisesti repsikan jalkatilassa, kun auton koiraosasto oli täynnä kaikenlaista karavaanarirekvisiittaa. Niilo matkusti Katrin kainalossa takapenkillä.

Sitten saavuimme kotiin. Koirat pistettiin pihalle rauhoittumaan (ne rauhoittuivat kyllä vasta, kun pääsivät sisälle), vaunu tyhjennettiin, talonvahti sekä Katri kuljetettiin omiin koteihinsa, sauna pistettiin lämpiämään, pesukone aloitti oman urakkansa ja me syvennyttiin Kymen Sanomiin ja Reimareihin plus muuhun postiin. 

Eli nyt ollaan kotona ja valmistaudutaan loppuloman aktiviteetteihin. 

Raumalla, kymmenes matkapäivä

Perjantaipäivä Raumalla on ollut vallan mukava. Sää on ollut tosi tuulinen, en edes arvaile tuulen nopeutta, mutta aurinko on paistanut ja ajoittain on ollut suorastaan lämmin, mm. tuossa läheisellä rantaterassilla, jossa on paraikaa menossa joku perjantaikaraoke.

Hylättiin tällä kertaa julkiset kulkuvälineet  - täältä olisi ollut tarjolla sekä vesibussi että turistijuna  -  ja huristelimme Mersulla Vanhaan Raumaan. Olimme saaneet jo ennakolta vihiä, että Raumalla onnistuu auton parkkeeraaminen ilman lippuautomaatteja tai pysäköintöimittareia kiekoista puhumattakaan ja niinhän se oli. 

Käytyämme ihan ekana kirkossa tepastelimme katuja ristiin, rastiin ja ihailimme vanhaa asujaimistoa plus piipahtelimme joissakin putiikeissa ja kannoimme siten kortemme kekoon paikallisen matkailuelinkeinon hyväksi. Aika usein näissä tilanteissa tulee mieleen oman kotikylän matkailutarjonta ja erityisesti museoiden pidennetyt aukioloajat turistipyydyksinä.

Kappas, yksi harras raumalainen istui kirkossa lukemassa sanaa.

Vanha rouva sai kirkkoseuraa haminalaismiehestä.

"Väritä ja kiinnitä oma lehti puuhun muistoksi käynnistäsi". Ei siinä mitään ikärajoja mainittu.

Ruokapaikaksi valikoitui lopulta Jubupizza torin laidalla. Otettiin kaikki erilaiset pizzat ja onnistuneita valintoja taisivat olla. Torilta mukana lähti pussillinen herneitä, mutta niiden palkojen kanssa olimmekin pulassa.

Yksi iso puute löydettiin: roskiksia oli äärimmäisen niukasti tarjolla  -  uhkailuista huolimatta.

Meidän piti viedä haminalaisterveisiä paikallisen Cittarin suutarille, mutten muistanut koko juttua kuin vasta liian myöhän. Sen sijaan Citymarketin yhteydessä olleesta Intersportista löysin viimein koko reissun ajan etsimäni jalkaan sopivat paljasjalkatossut. Niilläpä on ollut mukava tepastella ympäri Poroholmaa.

Toiveiden täyttymys ;)

Sattui sopivan niminen timanttiputiikki matkan varrelle. Mulla harmaat kutrit taas kuin pyörremyrskyn jäljiltä ja diagnoosi onkin nyt semmoinen, että mulle kasvaa kiharat, jotka sojottavat just niihin ilmansuuntiin kuin itse haluavat. 

Kello on jo liki kymmenen illalla ja edelleen alueelle valuu uusia ja taas uusia karavaanareita. Staff ajelee ympäriins golfkärryllään etsimässä vapaita paikkoja tulijoille. Aurinko paistaa ja karaoke raikaa. Kiva paikkahan tämä on, mutta meillä alkaa olla jo aika ikävä Rillaa ja Niiloa...

Sataa, sataa ropisee...

Sääennustukset osuivat valitettavan hyvin kohdilleen torstaina: sateen ropina kopin kattoon herätti uuteen lomapäivään. Kamat kasaan, seurueen nuorin jäsen peittoineen jatkamaan unia autoon ja matka jatkui jo ennen kymmentä.

Taivalsimme läpi saderintaman ja saavuimme Raumalle edelleenkin vesisateessa, mutta iloksemme sääennustukset ja sadetutkat pitivät taas kutinsa: jo ennen iltaa taivas repesi ja aurinko tuli esiin. Auringossa tarkeni lisätyissä kesävetimissä, mutta ei varjossa. Järkyttävän kylmää. Nyt illalla vähän jälkeen kymmenen mittari näyttää +15C.

Raumaan tutustuminen jää perjantaipäivän varaan, jos sää vain on suosiollinen. Paikallinen Prisma teki meihin kyllä jo vaikutuksen ja töllistelimme siellä valikoimia kuin pikkukaupunkilaiset turistit konsanaan. Ostoksiakin tuli tehtyä suruttomammin kuin normaalisti, mutta tuleepaan vähän isommat bonukset matkarahastoon.... (kerään rahaa Ameriiikan valloitukseen eli reissuun Henriikan, Garyn, Sophian, Emilyn ja Juhanan luo).

Tämänhetkinen asuinpaikkamme Poroholman lomakeskus on viiden tähden (*****) leirintäalue ja osoitus siitä, ettei noilla tähdillä ole välttämättä aina totuuspohjaa. Tämä alue on taatusti ainakin viiden tähden tasoinen, kerrassaan hieno ja korkeatasoinen alue, jolla staff ajelee golfkärryillä ja lukuisat kukkaistutukset lisäävät viihtyisyyttä. Samana päivänä ei tosissaan voi puhua Vaasan muka neljän tähden alueesta tai tähdettömästä Jyväskylän leirintäalueesta, jonka hintataso oli karuista ja vaatimattomista oloista huolimatta samalla tasolla kuin muuallakin. Poroholma on omalla tavallaan hienoin leirintäalue, jolla olemme koskaan käyneet. Jokunen on kyllä ollut sillä tavalla viihtyisämpi, ettei ole tarttenut funtsia, osaako käyttäytyäkään. Loppujen lopuksi täällä on kumminkin ihan samanalaista tuulitakkikansaa kuin muuallakin.

Ilta-auringossa rantaterassilla

Kahdeksas matkapäivä, Tampereella

Aamuinen sauvakävelylenkki Pyhäjärven rantoja pitkin johti Hatanpään arboretumiin. Hieno, käymisen arvoinen paikka ja kaupanpäällisiksi mulle osui hieno keli! Onneksi oli lämmin, eikä tarvinnut harmitella KalPa-pipon jäämistä kotiin. Mun lisäksi liikkeellä oli lähinnä koiraihmisiä ja yksi naisporukka tuli viltteineen ja eväskoreineen sinne arboretumin nurmikentille kai aamupalalle tai ainakin nauttimaan hienosta säästä. Sauvakävely näin vaihteeksi on ihan hauskaa. Kotioloissa kun lähtee kävellen johonkin, pitää ainakin yksi koira olla aina mukana. Siksi olenkin käynyt sauvakävelyillä lähinnä sateella, kun silloin meidän herkkähipiäiset hurtat eivät halua mukaan.

Lumia 800:n kuva ei tee oikeutta todellisuudelle,

Matkasimme Tampere Cityyn bussilla. Yllättäen se oli kovasti edullista, huomattavasti kustannustehokkaampaa kuin Jyväskylässä tai kotona Haminassa. En ehkä kotioloissa ajelisi bussilla kaupungille missään tilanteessa, mutta täällä se oli hyvä vaihtoehto ottaen huomioon auton parkkeeraamisen kalleuden.

Katrin kanssa tehtiin vähän ostoksia alennusmyynneistä. 

Ostos :)

Törmättiin semmoiseen kauppaan kuin Punnitse ja säästä. Säästämisestä en tiedä: loputtomiin houkutuksia. Ostin vain vähän pähkinöitä ja suljin silmäni kaikilta suklaaherkuilta.

Houkutuksia loputtomiin.

Illalla käytiin vielä paistamassa makkaraa rannassa. Päivän sää on ollut kaksijakoinen: välillä on ollut aringonottokeli ja seuraavassa hetkessä on ollut järkyttävän kylmä. Ei kiva, mutta tällaista tämä nyt on. Ei kuitenkaan ole satanut. Torstaiaamuna taidamme vaihtaa maisemia...

Iloinen matkakumppanimme <3

Tampereella

Aikamoinen myrsky ja mylväys olivat maanantai-ilta, yö ja tiistaiaamu Vaasassa. Hanskoja ei älytty ottaa matkaan mukaan, joten aika pian aamulla pistettin koppi koukkuun, Mersun penkinlämmittimet päälle ja navigaattori opastamaan kaupungista ulos. Sade, tuuli ja +11C eivät ihan vastaa käsitystä kesälomasäästä.

Sää parani etelään päin ja Laihialla oli jo tarvetta aurinkolaseille. Tampereella +17, aurinkoa, puolipilvistä ja kova tuuli. Majoututtiin Härmälän leirintäalueelle ja onneksemme hyvissä ajoin päivällä, sillä nyt illalla alue on täynnä. Ei ihme, tämä on viihtyisä, siisti ja kaikin puolin miellyttävä leirintäalue, joskin täälläkin on yksi nuori nainen jätetty hoitamaan yksin reception, pizzanpaisto ja kaljanmyynti. Aika hurjaa ja täysin älytöntä.

Meillä oli tärkeä syy ajaa nimenomaan Tampereelle: Katri hyppäsi aamupäivällä Haminassa bussiin, matkusti Tampereelle ja liittyi iltapäivällä meidän matkaseurueeseen. Tällä kokoonpanolla me onkin matkustettu paljon takavuosina ja odotettavissa on varmasti mukavia päiviä. Aamulla lähdemme seikkailemaan Tampere-cityyn, bussilla tietty.

Aurinkoinen tiistai-ilta Tampereella

Mikä toi on?!?

Pieni ötökkä vain :)  (Katrin ilme!!!)

Matkapäivä numero kuusi kului Vaasassa

Kuudes matkapäivä, mutta vasta ensimmäinen varsinainen kesälomapäivä valkeni Vaasassa pilvisenä ja kohtuullisen koleana. Juuri parempaa ei ole edes luvassa, emmekä ole ottaneet ulkokalusteita esille ollenkaan.

Synkkiä pilviä taivaalla, mutta silti aurinkokin on paistanut.

Tämä Top Camping Vaasa on ihan hyvä majoittumispaikka. Huoltorakennuksen tilat ovat siistit ja niitä on riittävästi ja myös suihkuja ja wc-koppeja on useita. Miesten puolella oli ollut sunnuntaina törkyistä, mutta maanantaina se puunattiin lattiasta kattoon. Naisten puolelle sama operaatio ei maanantaina ehtinyt, mutta eipä seillä paljain jaloin tartte hiiviskellä. Neljän tähden leirintäalue? Ei minusta, vaikka alue on tilava ja viihtyisä ja jos kelit suosivat, uimaranta oheistoimintoineen on houkutteleva, joskin aitaan nojaileva toisen joutsenveneen katkennut kaula plus pää ovat surkuhupaisia. Täällä on vallan mahdottoman paljon lapsia ja heille on monenlaisia vaihtoehtoja purkaa energiaa. Vaasalandia ja Tropiclandia tuossa naapurustossa ovat varmaan selitys lapsiperheiden määräälle, mutta vähän on semmoinen kutina, että Powerparkin läheisyys on syönyt vaasalaisten huvitusten katteita ja se näkyy niiden jonkinlaisena kulahtaneisuutena.

Me hyppäsimme LilliPutin kyytiin ja ajelimme torille (5 €/hlö/suunta). Saimme muutaman tunnin kulumaan kartsalla sadepisaroita väistellen ja kävimme mm. syömässä kauppahallissa pienenpienessä Creperie de Aurinko-ravintolassa. Ruoka oli hyvää. Ravintolan ainoakaisella työntekijällä riitti totisesti sutinaa, kun väkeä tuli koko ajan lisää. Hymy ei hänellä kuitenkaan hyytynyt.

Iltapäivällä sää parani ja lähdin fillarilla tutustumaan Vaskiluotoon. Uteliaana kävin tsekkaamassa myös sataman. En viitsinyt ajella avoimista porteista satama-alueelle, enkä myöskään valokuvata. Tuskin se Vaasassa on sen luvallisempaa kuin meilläkään HaminaKotkan satamassa. Kolme laivaa näytti olevan laitureissa, niistä yksi sahislaiva, ja muutamia kakskymppisiä kontteja näkyi.

Ohjeita maahan saapuville. Otin ohjeista vaarin.

Illansuussa olisimme mieluusti käyneet tutustumassa Stundarsin museoalueeseen ja erityisesti Kaarin & Karin -näyttelyyn, mutta ovet oli pistetty säppiin jo klo 16. Niinpä kävimme vain tekemässä vähän keittiövälinehankintoja, koska saamme tiistaina uuden jäsenen matkaseurueeseemme. Meillä kun oli mukana vain kaksi kaikkea!

Joku tällä alueella aiheuttaa mulle voimakkaita allergiaoireita ja olen joutunut tuplaamaan lääkityksen. Voiko se olla lehmus, joka kukkii tuossa vieressä? Netin mukaan lehmus aiheuttaa oireita vain harvoille. Saa nähdä muuttuuko tilanne, kun aamulla lähdetään täältä veks.

Kesäloma alkaa Vaasassa

Perjantain festaririennot taisivat väsyttää vanhaa, kun lauantaina unta riitti melkein puoleen päivään. Kaikki urheilusuoritukset jäivät väliin, kun piti jo alkaa valmstautumaan kolmanteen festaripäivään. Päätettiin nauttia festareiden annista niukasti ja valikoiden ja niinpä viivyimme Lutakossa vain Samuli Putron ja Anssi Kelan keikat. Jälkimmäinen oli hyvä, Putrolle en ole vielä leppynyt siitä hautajaisrenkutuksesta. Ajelin näet viime marraskuussa Koksista kirurgin vastaanotolta työmaalle kun radiosta pärähti soimaan tuo ".... tahdon tavalliset hautajaiset...". En oikein halua kuunnella sitä vieläkään ja pistän usein radion kiinni.

Sää oli mitä mainioin ja menimme nauttimaan siitä Harry's -pubiin. Valitettavasti vain joitakin päiviä liian aikaisin, sillä Jyväskylän oma poika Matti Nykänen juhlii siellä viisikymppisiään 17.7. ! Toinenkin tosi kiva kuppila löydettiin eli espanjalaistyyppinen Torero, jossa nautimme espanjalaista San Miguel -olutta lasilliset ennen kuin hyppäsimme bussiin nro 25 ja ajelimme Laajavuoreen.

Nämä Matti Nykäsen 50-vuotishippaloiden kunniaksi, kun ei päästä varsinaisena juhlapäivänä kuppilaan. Sankari itse oli samaan aikaan SuomiPOP-festareilla. 

Sunnuntain suunnitelmaan kuului ajelu Töysään Tuurin kyläkauppaan, jossa kävimme edellilsen kerran tyttöjen kanssa joskus vuosia sitten. Alkuperäinen ajatus yöpyä Tuurin leirintäalueella kariutui heti kättelyssä: tuli vahvasti herättäjäjuhlameininki mieleen ja tällaisille ei niin yltiösosiaalisille pakokauhu. Käytiin kuitenkin kaupassa ja kartutettiin Vesa Keskisen kotipihan patsasrahastoa aika heikosti, vain vajaa puolikas muovikassillinen + sapuskat. Siis otteko te nähneet ne yksisarviset hevoset VK:n puutarhassa?!?

Tämä oli ennen kuin T hiffasi rautakauppaosaston <3.

Matka jatkui sateessa Vaasaan ja täällä nyt ollaan, aurinko alkoi paistaa ja lomaseikkailu jatkuu, minun osalta kesälomana eli talviloma on nyt pidetty. Asujaimistomme on entuudestaan tuttu Top Camping Vaasa. Jotenkin ensivaikutelma on, että paikka on viihtyisä ja monipuolinen, mutta jotenkin räjähtänyt. Rahaa ei ole tainnut riittää paikkojen ehostamiseen ja työmaalleen yksin jätetty tyttöparka väänsi asiakkaille hamppareita samalla kun muu asiakaskunta jonoutui sekä pubiin että kauppaan. Uutta ja mielenkiintoista oli kaasugrillirypäs.

Mutta katsotaan mitä tästä visiitistiä vielä kehkeytyy. Maanantaina lähdemme tutustumaan Vaasaan ja kulkuneuvo on Lilliputti-juna. Strömsöhön todellisuudessa pääsee tutustumaan vain lauantaisin. Sääli.

Fillarointia ja festareita

Perjantaiaamuna lähdin heti aamupalan jälkeen katselemaan fillarin selästä aurinkoista Jyväskylää. Sen lenkin aikana tajusin, miten paljon minulle on kerrottu vanhempien lapsuudesta ja nuoruudesta Jyväskylässä. Toki talvella perehdyin lähinnä isän historiaan kun luin hänen muistelmiaan ja niidenkin kautta katujen nimet ja paikat ovat tuoreessa muistissa. Poikkesin Seminaarinmäelle, joka on Jyväskylä yliopiston aluetta. En kuitenkaan enää muistanut mikä monista punatiilirakennuksista  on just se talo, jossa isä aikanaan asui. 

Suomalainen opettajankoulutus juhlii 150-vuotista taivaltaan tänä vuonna. Äiti on käynyt tämän opinahjon.

Perjantaina jatkoimme hautausmaaturismia - luin joku aika sitten jostain, että se on yllättävän suosittua. Tällä kertaa kohteenamme oli Jyväskylän vanha hautausmaa, jonne molemmat isovanhempani on haudattu. Koskaan aiemmin en sen sijaan ole tullut kiinnittäneeksi huomiota isoisovanhempien hautoihin ja löysinpä Elin Eriikka Kuukkasen haudankin. Olen saanut nimeni tämän isäni tädin mukaan. Elin Kuukkanen kuoli 1963, mutta on meistä yksi yhteinen kuva - minun ristiäisissäni otettu.

Jyväskylän vanha hautausmaa

Koska meidän festarikestävyys on vielä vajavainen, tarkastelimme etukäteen päivän ohjelmaa ja päätimme jakaa festarikokemuksen kahtia. Iltapäivällä menimme katsomaan ja kuuntelemaan J.Karjalaista ja sen jälkeen lähdimme kaupungille syömään ja ostamaan rakkolaastareita + sukat!!! Mun festaritossut, koko kevään kävellyt, alkoivatkin yhtäkkiä hangata ja toiseen kantapäähän tuli iso rakkula. Järkyttävää. 

Käytiin syömässä Asemakadulla sellaisessa kapakassa kuin Figaro. Ruoka, Figaron härkä oli vallan erinomaista samoin kuin viinikin. Figaro on palkittu vuoden 2012 viiniravintolana.

Lutakon aukiolla pelataan joku Street Hockey -turnee nyt viikonloppuna. Matkalla festarialueelle katseltiin, kun kasasivat peliareenaa oheispalveluineen. Olin pöyristynyt, kun siellä kaiken keskellä nökötti Vivuksen vippikoppi. Pitääkö tuon arveluttavan pikavippisysteemin ujuttaa lonkeronsa urheilutapahtumiinkin? T kävi tsekkaamassa, onko kopissa valmiina myös puhelin, mutta ei ollut.

Paheksun.

Festareilla katsoimme ja kuulimme Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin sekä Yön keikat. Ensin mainittu oli oikein positiivinen yllätys ja Yö oli just sitä mitä odotin. Olen jo monta vuotta halunnut nähdä Yön elävänä.

Jossain tuolla tuhansien ihmisten takana on lava ja Yö. Kovin lähelle ei päästy...

PMMP olisi vielä esiintynyt, mutta hyppäsimme taksiin ja hurautimme Laajavuoreen. Unta riitti melkein kellon ympäri.

Hautausmaaturismia ja festareita, osa 1

Päivä alkoi rivakalla sauvakävelylenkillä Laajavuoren rinteissä, mikä on Erittäin Merkittävää, sillä aiemmin kotikonnuilla olen käynyt sauvakävelyillä vain sateella. Nyt paistoi aurinko.

Eihän tämä tietty miltään näytä kuvassa, mutta aika kapuaminen oli.

Vuosikausia kävin ensin yksin ja myöhemmin Timon ja tyttöjen kanssa varsin säännöllisesti tapaamassa äidin kummitätiä Kerttua täällä Jyväskylässä. Tytöille hän varasi aina punaista maitoa ja voita. Loppiaisena 2002 ajelimme Sarin minimaajoukkueleirille Kannonkoskelle ja Jyväskylän kohdalla Katri kysyi, eikö me mennäkään käymään Kerttu-tädin luona. Kerttu oli jouluna lähettänyt tytöille joululahjarahaa ja Katri oli ostanut uudet farkut omilla rahoillaan. Hän olisi halunnut mennä näyttämään ostamiaan farkkuja Kerttu-tädille. Sanoin, että mennään sitten pääsiäisenä, kun on seuraava leiri. Minua on aina kaduttanut, ettei me piipahdettu. Kerttu-täti kuoli reilua kuukautta myöhemmin ja se meidän seuraava reissu Jyväskylään olikin hautajaismatka. 

Kävimme nyt 11 vuotta myöhemmin ensimmäisen kerran Kertun haudalla. Janne-serkku antoi koordinaatit, muuten se ei olisi öytynytkään. Kaikkina näinä vuosina olemme kuitenkin vieneet pari kertaa vuodessa kynttilän Kerttu-tädin ja toki isovanhempienikin muistoksi muualle haudattujen muistomerkille Haminan Hietakylän hautausmaalle.

Illalla olivat sitten vuorossa ne odotetut SuomiPOP-festivaalit, ensimmäinen päivä kolmesta. Ihan täydellä kaavalla emme osallistuneet eli sekä alusta että lopusta jäi jotain pois. Laura Närhi, Haloo Helsinki ja Ismo Alanko nähtiin ja kuultiin. Pakko tunnustaa, että meillä oli niin kylmä, että oli pakko lähteä kesken pois. Seuraavina iltoina osataan pukeutua paremmin. Haloo Helsinki oli hyvä, enkä vieläkään pystynyt kuuntelemaan Maailman toisella puolen tirauttamatta muutamia kyyneleitä. Mulla oli se soittoäänenä puhelimessa silloin, kun Sari oli Perussa vuoden ja itkin joka kerta, kun se soi radiossa. Ismo Alanko oli positiivinen yllätys. 

Haloo Helsinki aika kaukaa kuvattuna...

Timo otti kuvan tamperelaisista siskoksista ja toinen heistä vastavuorosesti valokuvasi meidät. Sanoivat, että pariskunnat rupeavat vuosien mittaan muistuttamaan toisiaan. Jatkoin, että myös koiriaan. Jotenkin tuntui , että siskokset pitivät meitä aika vanhoina. Miksiköhän?

Vielä tästä leirintäalueesta: täällä on tosi hyvät, uudet ja siistit saniteettitilat saunoineen, mutta vain yksi (1) wc per miehet/naiset ja astianpesuhuoneessa ei ole ollenkaan valoja lämpimästä vedestä puhumattakaan. Mitään vaatehuoltotilaa ei ole ja grillipaikka on näkemisen arvoinen. Mutta selvisihän se: koko leirintäalue aiotaan kai pistää tänä vuonna kiinni (Keskisuomalainen 29.4.2011). Ehkäpä tämä on sitten meidän viimeinen karavaanarimatka Jyväskylään?

Leirintäalueella on telttailijoitakin, joiden ainoa ruoanvalmistamispaikka on tämä. Toki heillä on varmaan omat systeemit mukana. Toivottavasti. Yhdellä pariskunnalla on pieni tenava mukana..

"Nyt se lapasen heiluttelu taas alkaa"

Olemme Jyväskylässä Laajavuoren leirintäalueella eli kesän 2013 lomaseikkailu on alkanut. Tämä ensimmäinen kohde suunniteltiin jo keväällä. Leirintäalueella olemme olleet kerran aiemminkin joku vuosi sitten. Karu, mutta menettelee.

Jyväskylä on mulle kovin tuttu paikka, sillä isä oli täältä syntyisin ja äiti muutti tänne evakkoon Karjalasta. 

Laajavuoren hyppyrimäki, 

Leirintäalue on ihan Laajavuoren laskettelurinteen alapuolella. Aikanaan, olisko ollut talvella 1988 olin isän kanssa Lapissa Oloksella. Jonottelin hissiin, kun kuulin ihmisten puhuvan vanhasta miehestä, joka laskettelee tavallisilla suksilla. Hetken päästä isä hiihtelikin siihen ja kysyi hissilippua lainaksi, kun ei jaksanut enää hiihtää ylös. Uhkasin lähettää hänet Makahuollon kautta Haminaan, jos hän vielä kapuaa tunturiin. Isä vastasi, että kyllä hän osaa laskea, onhan hän sentään voittanut Jyväskylän slalom-mestaruuden Laajavuoressa 15-vuotiaana, eikä silloin mitään laskettelusuksia kellään ollut. Sanoin, että hienoa, mutta silloin hän oli kuitenkin 45 vuotta nuorempi.

Näin jälkeenpäin ajatellen ei se isä mikään vanha mies ollut, kuusikymppinen. Silloin en tullut ajatelleeksi asiaa noin.

Kun lähdimme Haminasta päivällä, Timo sanoi, että "Nyt se lapasen heiluttelu taas alkaa" tarkoittanen karavaanareitten tapaa tervehtiä hengenheimolaisia tuolla liikenteessä. Ehdotin, että hommataan  autoon vieterin päässä oleva käpälä.

Kartanlukijana en yltänyt ihan nappisuoritukseen, mutta Timon olisi pitänyt se aiemman kokemuksen perusteella tietää ja tehdä omia ratkaisuja, eikö vain? Tulipahan sitten käytyä Hirvensalmella ja ajeltua soratietä, mutta perille päästiin ja onneksi kunnon sadekuuro vielä huuhteli auton + vaunun puhtaaksi.

Pöytäliina!

25 vuotta sitten teimme telttaretken Lappiin. Jollain leirintäalueella ihmettelin vanhempaa pariskuntaa, joka asetteli asuntovaununsa ovenpieniin pelargoniaruukut. Pöytäliina painoineen ihan sen kunniaksi: me ollaan nyt monen mielestä varmaan se vanhempi pariskunta. Mutta mistäköhän receptionin nuori herra arvasi, että SuomoPOP-festareille ollaan menossa?!