perjantai 2. elokuuta 2013

Veneilypäivä

Kun piltit olivat vielä pieniä, olimme liki kaikki kesäviikonloput ja lomilla arkenakin veneilemässä lähisaaristossa. Sitten kuvioihin alkoi tulla lentis- ja pesisleirejä, turnauksia, harjoituksia ja vaikka mitä muuta aktiviteettia. Muiutenkin veneilyinnostus alkoi hiipua ja mieluiten tehtiin enää päivän mittaisia retkiä. Niille tytötkin lähtivät mielellään mukaan isompanakin. Pari vuotta sitten luovuimme E.T. -veneestämme ja kun Raa -soutuvenekin lähti pihasta, laivastoon jäi enää pulpettivene. Sillä olemme käyneet kerran tai pari kesässä ajelemassa ja eväsretkillä.

Maanantaina sää oli just sellainen, että vene laskettiin mereen. Tarkoitus oli vain vähän ajella ja niin koirat kuin eväät jätettiin kotiin. 
Ensin käytiin Salmenvirralla. Tämä kuva on tosin Hietakylästä ja siinä laiturissa komeilee Stevecon Laivaus 17.
Tervasaaren sillalla meni jatkuvana letkana konttirekkoja kohti Vaalimaata. Hyvä juttu näin lomailijankin näkövinkkelistä: paiskivat näköjään töitä Mussalossa ja Vuosaaressa ;)
Satamassakin käytiin ajelemassa. Ei siellä ihan hiljaista ollut, pari laivaa laiturissa. Sitten kippari-Timo käänsi veneen kohti Pikku-Mustaa, joka on saari sataman edustalla. 
Harmi, ettei Pikku-Mustan laituri ole minkään tuurin vakioreitillä.
Grillikatos on säilynyt ehjänä ja se on erityisen kiva, jos sataa.
Satama on aika lähellä. Jos ei halua sitä katsella, kannattaa leiriytyä toiselle puolelle saarta.
On tosi harmi, ettei Pikku-Musta sen läheisyydestä huolimatta ole haminalaisten nuorten ja miksei vanhempienkin ulottuvilla, ellei heillä ole omaa venettä käytössä. Jos Viklat, jotka menevät Tammioon ja Ulko-Tammioon poikkeaisivat myös Pikku-Mustassa, sinne voisi hyvinkin mennä telttailemaan. 

En tiedä, millaisella statuksella Pikku-Musta on kaupungin virkistysalueiden joukossa, mutta ilmeisesti siellä ei kovin tiiviisti käydä tsekkaamassa siisteystilannetta. Toki vastuu siisteydestä on veneilijöillä ja retkeilijöillä, mutta valitettavasti ihan kaikki eivät sitä vastuuta kykene kantamaan. Ei mekään siivoamaan ruvettu, vaikka olisimme tietysti voineet sen tehdä.
Levälautoille ei toki retkeilijät mitään voi, mutta joku valopää oli valutellut sinne joukkoon myös bensaa. Leväkuvaan on liitetty ihan vain muutamia poimintoja saareen jääneistä roskista (alhaalla oikealla on kylläkin lusikka, ei siis roska). Lisäksi bongasimme yhden likaisen puukon, bikinit ja Bilteman bensakanisterin.
Onneksi koirat eivät olleet mukana, eikä myöskään itsellä uikkareita.
Kun ei ollut eväitä mukana, lähdimme ajelemaan takaisin Tervasaareen. Saa nähdä, ehditäänkö tänä kesänä enää toista kertaa veneilemään. Ensi viikolla lähdemme lentokentän kautta matkoille ja sittenhän se loma alkaakin olla tältä erää taputeltu.
Pikku-Musta laiturilta katsottuna....
... ja vielä vähän kauempaa veneestä kuvattuna.



Ei kommentteja: