Höyryvetureita Haapamäellä

Torstaiaamuna 9. kesäkuuta jätimme Messilän ja Hollolan taaksemme ja ajelimme kohti Keski-Suomea. Jo keväällä reissua suunnitellessamme olimme päättäneet viettää vähintään yhden yön ja päivän Haapamäen Höyryveturipuistossa. Timoa houkkuttelivat veturit ja minua edullinen yöpymishinta (20 euroa).

Ennen määränpäätä poikkesimme Keuruulla jättimäiseen Megamarkettiin, josta löysyimme paitsi sapuskat illaksi myös muuta tarpeellista. Kassojen luona itkeskeli pikkutyttö, jonka äiti oli kateissa. Sanoin, ettei äiti ole lähtenyt kaupasta mihinkään, koska äidit ei tee niin. Tyttö antoi äitinsä tuntomerkit: musta tukka ja pinkki paita, jossa musta raita. Näillä eväillä kiersin koko jättimarketin uudelleen läpi, mutta ainuttakaan tuntomerkkeihin sopivaa äitiä ei löytynyt. Sen sijaan äiti oli löytänyt tyttärensä, jolle Timo oli sillä välin pitänyt seuraa. Äiti ei vastannut vähääkään tytön antamia tuntomerkkejä, joten kysyin, onko hän tytön tuttu. "Minä olen hänen äitinsä" ja vihainen mulkaisu päälle. Semmoinen tapaus se.

Vapaan vaunupaikan löytäminen Höyryveturipuistossa ei tuottanut ongelmia. Meidän lisäksi siellä oli kaksi vaunua ja yksi matkailuauto, toinen tuli vähän myöhemmin ja toinen vaunuita lähti. Reviiriä riitti siis kaikille. Alue oli aika lailla villiintynyt tai rehellisesti sanoen ränsistynyt, mutta huoltorakennus oli esimerkillisen siisti. Siitä kiitos puiston henkilökunnalle!

Syötyämme lähdimme tutustumaan puistoon, joka on esitteiden mukaan maailman suurin. 

Puiston muut  palvelut, kuten museotilat, ravintola ja putiikki pistettiin tavallisena arki-iltana kiinni jo kuudelta, joten niihin tutustuminen oli pakko jättää seuraavaan päivään. Lähdimme sen sijaan tallustelemaan kohti Haapamäen keskustaa. Ensimmäinen vastaantulija tavoitettiin melkein kilometrin kävelyn jälkeen. Hän kertoi, että perantaina ja lauantaina joku kuppila on illallakin auki. Totesin, että melko rauhallinen tämä teidän kylä, tyttö myönsi, naurahti ja jatkoi juoksulenkkiään napit korvilla.

Sen iltakävelyn aikana näimme juoksijatytön lisäksi kaksi autoa ja yhden miehen pihalla tutkimassa moottoripyöräänsä. Jostain kaukaa kuului koiran haukuntaa, muutoin Haapamäen keskusta oli kuin ydinlaskeuman jäljiltä: täysin hiljainen. Se tuntui epätodelliselta, koska kello oli vasta vähän yli kahdeksan illalla ja sää oli aurinkoinen.

Jos etsii rauhaa ja hiljaisuutta, Haapamäkeä voi todella suositella hiljaisuuden retriittiin arkipäivinä. Viikonloppuisin on kuulemma enemmän säpinää, kun Höyrypaviljongilla on tanssit. Anita Hirvonen olisi ollut lavalla sillä viikolla, kun me olimme Haapamäellä.

Höyryveturipuistossa on tarjolla majoitus myös junavaunussa hintaan 22 € per henkilö per yö. Siihen hintaan saa aimoannoksen nostalgiaa, mutta ei mukavuuksia, lämmitystä, eikä toistaiseksi myöskään sähköä. Haapamäen Hilttonissa majoittuminen on kalliimpaa, ei sentään ihan yhden ällän Hiltonin tasoa, mutta melkein.

Perjantaiaamuna tutustuimme puiston näyttelyihin. Mielenkiintoisimmat minusta olivat puiston isännän, juoksija Martti Vainion mitali- ja pokaalikokoelma sekä pienoisrautatie.

Höyryveturipuisto on kaikessa kummallisuudessaan ja erikoisuudessaan kokemisen arvoinen paikka. Erityisesti siellä on huomioitu lapset, joille on vallan hirveästi kaikenlaista puuhaa, mm. alueen kiertävä Pikku-Huru ja joka iltapäivä jotain ohjelmaa, mm. ratsastusta ja carting-ajelua. Lampaiden syötäminen näytti meidän kanssa samaan aikaan alueella olleelle pikkupoikakolmikolle mieleisintä puuhaa. Juhlatalo Ukko-Pekassa on kesän aikana myös teatteriesityksiä. Olispa ollut mukava, jos olisimme sellaisena päivänä osuneet paikalle!

Kannattaa varautua siihen, että paikka on aika rispaantunut ja pöheköitynyt, mutta jos ei odota ennakkoon liikoja, niin hyvin siellä pärjää. Mikä parasta, kohtelu on ystävällistä.

Jos aikoo yöpyä Höyryveturipuistossa, kaupassa kannattaa käydä viimeistään Keuruulla - kaiken varalta. 

Pienoisrautatie oli vaikuttava.

!!!